11 joulukuuta 2014

Vuoden 2015 tavoite

On tässä syksyllä riittänyt kiirettä. Töitä kun on sen 4 päivää viikossa ja lapsen kanssa meneekin melkein loput ja jotain kotitöitäkin tarttee yrittää hoitaa. Nyt lapsiparka on ihan kuumeessa, jospa se piakkoin hellittäis. Helmikuun ajan vielä saadaan korotettua kotihoidontukea, sen jälkeen summa pienenee huomattavasti, suunnilleen puolittuu nykyisestä. Vaimo saa sen lisäksi joustavaa hoitorahaa (sitä isompaa). Kelalta sain kolmelta eri suunnalta viestiä että myös mä oisin oikeutettu Kelan joustavaan hoitorahaan kun lyhensin lapsen hoidon takia työajan täyspäiväisestä nelipäiväiseksi. Kelan useammassa esitteessä näin lukee, puhelinpalvelusta ne vielä sen vahvisti sekä Kela-Kerttu vielä sanoi samaa. No hain sitten toiveikkaana myös itselle tätä tukea. No eihän ne sitä antaneet. Sanoivat että lain mukaan sun ei kuulu tätä saada. Olipa taas aika typerryttävä kokemus. Enpä tiedä jaksaisiko tuosta nyt alkaa vääntämään ja kuka olisi oikea taho. Ehkä en olisi kovin vahvoilla kun kerta laki jotain sanoo. Mutta luulis että Kela edes jostain olis vastuussa sanomisiensa osalta..
Ei sillä etteikö ilman niitä rahoja selvittäisi eteenpäin mutta ois vaan selkeintä kun kansalaiset saisi oikeaa tietoa. Perehdyin ihan urakalla Kelan kiemuroihin ja olin ihan varma että tottakai ne sen myöntää mutta ei niin ei. En tullut Suomen lakia sitten lukeneeksi tuolta osin. Ehkä en jaksa alkaa tästä vääntämään minkään tahon kanssa kun en oikein edes tiedä mikä se oikea taho tässä tapauksessa olisi.

Asuntolainaa on tällä hetkellä 94 200€ ja siitä vielä tippuu tän vuoden puolella 700 - 800€ kun palkka tulee. Edelliseen postaukseen viitaten nyt sit ois aikalailla tasan se tontti vielä maksamatta. Eli vuodenvaihteessa jotain 93 500€ jäljellä. Jos vuoden 2015 tavoite lainanlyhennyksen suhteen olis päästä tasasummaan 70 000€ ni ois kiva. Realistisempi ehkä 75 000€ mutta aina pitää olla rima korkeammalla. Vaimon duunitilanteesta kyllä riippuu paljon eikä siihen paljon enempää voi vaikuttaa kun mitä vaimo jo ahkerana markkinoijana tekee. Loppuvuodesta 2015 vois sitten katsoa miltä osakepuolella näyttää jos alkaisi painopistettä sinne siirtämään. Vuonna 2014 myin hieman meidän rahastosta juttuja ja niiden siivittämänä asuntolainanmaksuvauhti oli yli 30 000€ kuluvana vuonna. Tietty toi osakkeiden myynti hieman vääristää mutta hyvin tuo silti on. sitten kun asuntolainaa on haarukassa 70 000 - 50 000€ ni sitten viimeistään täytyy hidastaa lainanmaksutahtia mikäli korot edelleen on nollan hujakoilla. Ja hidastaa aika reilusti. Ettei lopu ihan kesken. Siis mikäli näyttää että ois järkevä osakkaisiin laittaa jotain ropoja.

Vaihdoin muuten työttömyyskassaa. Joku kehui blogissaan että JATTK-työttömyyskassa on halpa. Ja onhan se. Eilen tuli sieltä lappu että mut on hyväksytty jäseneksi. Edellisen liiton, johon kuuluin, vuosimaksu vuodelle 2015 on 119€ ja JATTK:illa se on 48€. Prosenteissa kyllä hyvä ero. Viimeksi kuuluin siis YTK-kassaan. Kaikesta ostamastaan kun saisikin prosenteissa tommosen säästön ni huh.

Näin vuodenvaihteessa aina tulee vakuutusasiatkin ajankohtaiseksi. Me mennään aika köyhän miehen taktiikalla, kotivakuutus jossa on korkeat omavastuut sekä oikeusturvavakuutus ja mikälie joku muu pikkuvakuutus ni maksaa jonkun 120€/vuosi. Meinasin että pitäiskö toikin jättää kokonaan pois mutta vaimo sen halus ni olkoon nyt edes joku. Matkavakuutukset ja autovakuutus on sitten kvartaaleittain ja niihin nyt menee reilusti enemmän kun auton bonus on vasta 30%. Autoilu ei ole halpaa.

Eilen mietin että on järkevämpää pitää rahojaan osakkeissa (tai rahastoissa) kun jossain fyysisessä. Ostettiin hyvällä alella vaimolle kesällä polkupyörä, Suomalainen Solifer. Alessa makso jonkun parinsadan hujakoilla (perushinta kolmisen sataa). Kivannäköinen laite ja oikein hyvä ajaa, rullaa kevyesti. Mutta. Pyörä siis ostettiin kesällä ja eilen houmasin että tarakka kehveli on jo melko ruosteessa.. Pitäis tuosta kai joku reklamaatio tehdä mutta mistäpä siihenkin aikaa löytää. Toisaalta eihän se tarakka ajokokemukseen varsinaisesti vaikuta. Mutta luulis että että kestäis yli puoli vuotta vaikka ulkona säilytetäänkin (kun varasto on vuokralla) kun on kuitenkin sateensuojassa.

Noniin joulu tulee ja vuosi 2015 kohta alkaa. Täytyy yrittää ainakin välillä hieman päivittää blogiakin. Kivaa joulunodotusta!

29 lokakuuta 2014

Laina alle sadantonnin!

Jes, rajapyykki saavutettu, asuntolainaa on nyt 99 900€. Jee. Tosin vastapainoksi osakesalkku hieman hupeni, osa meni lyhennykseen ja osa jäi odottelemaan jotain muita aikoja. Loppuvuosi ja ensvuosi vois keskittyä lainanmaksuun lähinnä, jos pääsis jonnekin 70 - 80 000€:n väliin lainamäärässä ni ois jees. Sit tuntuis että sitä on jo vähän. Nyt voi muuten tavallaan ajatella että talo on jo aikalailla oma ja vain tontti on maksamatta. Rivarin rakennuttanut yhtiö osti tontin 375 00€:lla ja siitähän nyt neljäsosa on meidän osuus eli reilut 93 000€. Paljoa tuon enempäähän tuo asuntolaina ei tällä hetkellä olekaan. Eli mökki on jo oma! Vain tontti maksamatta.. No siinäkin riittää tekemistä hetkeksi aikaa.

22 lokakuuta 2014

Pois osakemarkkinoilta?

Ennustin joku aika sitten jo että osakkeiden alamäki pitäis alkaa. No ei se kunnolla vielä ole alkanut. Nyt on nousua ollut jo 5 ja puoli vuotta. Tuntuu että osakkeet on tosi kalliita. Itse uskon 7 vuoden sykleihin. karkeasti sanottuna 5 vuotta ylöspäin ja kaksi alaspäin. Niinhän ne sanoo että ajoittaminen ei onnistu. Mutta olen liian jääräpäinen sitä uskomaan. Onneksi osakkeissa ei paljon rahaa ole. Mutta kyllä se kymppitonnin salkullakin mietityttää että mitä jos möisi ja katsoisi vuoden - puolentoista päästä uudestaan mikä on tilanne? Ja tämä ei sitten ole mikään suositus kun ei kai näistä asioista ketään saisi neuvoa. Ja ainahan jokainen tekee omat ratkaisunsa. Jäi harmittamaan 2009:n missaus, silloin Buffet sanoi että nyt on halpaa kuin saippua. Mietin että toi varmaan on oikeassa. Muttei voinut ite lähteä mukaan kun piti asuntoa vaihtaa isompaan ja juuri vasta perhettä perustettiin, siihen saumaan ei voinut riskejä ottaa. Siis että olisi ottanut sijoituslainaa. No - kurssit on noussut siitä 2,6 kertaisiksi.. Sauma pitäis kuitenkin tulla noin seittemän vuoden välein, mikäli tämä teoria mihin mä uskon pitää paikkansa. Eli seuraava mahis ois joskus 2015-2016 vaihteessa ehkä. Siis että osakkeet on matalimmillaan. Nyt ne tuntuu olevan kalleimmillaan. Hmm, no ainakin huomiseen vielä mietin asiaa ennenkuin teen mitään.

21 lokakuuta 2014

Lisätienestien hankkimisyritystä, joustavaa hoitorahaa sekä kiertovesipumppua

No näinhän siinä käy että kun töissä pitää käydä ni jotkut asiat jää kuten blogin kirjoittaminen. Nyt olen tässä joitakin viikkoja ollut ihan oikeissa töissä, neljä päivää viikossa -sopparilla. Tosin olen kerryttänyt tässä nyt tunteja tekemällä suunnilleen viisipäiväistä viikkoa jotta voipi sitten tarvittaessa olla poissa. Kivaa kyllä pitkästä aikaa olla töissä. Työkavereistakin useimmat on mukavia ja haasteita monen asian kehittämisessä riittää. Eilen oli palkkapäiväkin, ei sitä nyt kovin paljon tilille tupsahda näin nelipäiväisellä liksalla mutta taisi sitä tulla 1750€ jos en väärin muista. Kyllä sillä nyt jo ihan tarpeeksi herroiksi elää. Maksoin tänään asuntolainaa 700€:lla, nyt lainaa on jäljellä 103 000€. Eiköhän se tuossa jopa ennen vuodenvaihdetta ole alle maagisen sadan tonnin. Joku virstanpylväs sekin on.

Kuun lopussa tulee vielä (helmikuuhun asti) korotettu kotihoidontuki. Se on ennen veroja n. 550€. Siitä jää mukavasti kyllä verojen jälkeenkin. Vaimolle saatiin isointa mahdollista joustavaa hoitorahaa. Se on 243,13€/kk (ennen veroja). Kun hän siis vähensi yksityisyrittäjänä duunit huomattavasti pienempään määrään ja on pääosin lapsen kanssa kotona. Luin hikipäässä Kelan sivuja ja niiden perusteella myös mun pitäisi saada joustavaa hoitorahaa, hieman vähemmän tosin (joku reilu 160€/kk). Kela kyllä laittoi mulle lapun että en saisi tuota. Laitoin sinne sit takas valituksen asiasta. Soitinkin sinne ja oli kyllä mielenkiintoinen keskustelu. Virkailija sanoi että niin kun sä nyt kerta hoidat tätä lasta silloin kun et ole töissä (vähensin 5-päiväisestä työviikosta 4-päiväiseen jotta voisin olla lapsen kanssa kotona) niin et ole oikeutettu joustavaan hoitorahaan. Ymmärrän kyllä ihmisten tuskan Kela-kiemuroihin. Eli ensin mun piti toimittaa Kelaan lappu jolla (työnantajan allekirjoituksen kera) todistan että olen nimenomaan lapsen hoidon takia lyhentänyt työaikaani että voin hakea joustavaa hoitorahaa. Sitten (pihalla oleva) virkailija selittää että mun pitäisi laittaa lapsi hoitoon kerran viikossa juuri siksi yhdeksi päiväksi jotta voisin saada joustavaa hoitorahaa.. Kyselin vähän että hetkinen, mikäs tämän joustavan hoitorahan tarkoitus on? Itse kun luulin että sen pointti on että voi olla lapsen kanssa kotona. No en jaksanut jatkaa puhelua kovin pitkään vaan rustasin sinne valituksen. Saas nähdä mitä vastaavat.

Viime viikolla taloyhtiön hanasta ei oikein tullut lämmintä vettä. Selvitettiin mistä oli kyse ja tänään lopulta selvisi että kiertovesipumpuksi oli alunperin asennettu jollain tapaa väärä laite ja se oli sen takia rikkoutunut. Laitteen valmistaja on nyt luvannut uuden laitteen ilmaiseksi tilalle. Sen sijaan asennusfirma oli vähän asennuskuluista että ehkä me jouduttais maksamaan. No arvatkaa vaan että aionko suostua? Me ei kyllä voida olla millään tapaa vastuussa siitä jos rivarin rakentajat on sinne laittanut alunperin jonkun ihan väärän jutun. Periaatteesta kyllä aion pitää huolta että me ei makseta euroakaan tuosta.

Niin on tässä tullut rahaakin tuhlattua. Ostettiin uusi sohva ja samalla olkkariin uusi matto ja sohvapöytä. Sekä ruokapöydän tuolit. Ja ruokapöytäkin pitäisi sit tietty vaihtaa.
Sohvasta olen aivan fiiliksissä. Edellinen oli hieno joo, suomalainen design-tuote. Mutta liian jäykkä. Nyt on iso ja rento, just mun makuun. Toivotaan että noilla mentäis sit seuraavat kymmenen vuotta. Kyllä projekti kukkaroa sen verran rankaisi. Vaikka alesta olikin ja vielä tingattiin päälle.

Noi lisätienestit, olen nyt vielä jonkun verran kontaktoinut firmoja ja yrittänyt kaupata osaamistani. Moni on kiinnostunut mutta kauppa ei vielä ole käynyt. Saas nyt nähä miten käy. Huomenna pitäis yksi tarjous lähteä jälleen, piän peukkuja että menis läpi. Mutta ajat on kovat. Onneks on vakiduuni. Jos tuolta tuloja tulee ni ne menee asuntolainaan sekä jonkun verran osakkeisiin. Tulipa paljon asiaa kun en ole hetkeen kirjoittanut. Blogin nimikin pitäis osata vaihtaa kun eihän tässä enää vuorotteluvapaalla olla..

16 syyskuuta 2014

Työt jatkuu

Pari viikkoa vielä isyysvapaata jäljellä. Sitten onkin vuoden vuorotteluvapaa + kesäloma + 2kk isyysvapaat pidetty. Yhyy. Hieman muuttuu taas elämä eri rytmiseksi. On tässä tottunutkin tämmöiseen leppoisaan olemiseen. Mutta kyllä toisaalta kovasti jo kaipaa työn tekoa ja sen tuomia haasteita. Kävin viime viikolla töissä sopimassa asioista, päädyin siihen että teen nelipäiväistä viikkoa. Vaikutti siltä että melko vapaasti voin järjestellä työpäiviä jos ei ole jotain sovittua palaveria. Tuntuu että toi on tosi jees järjestely, vaimolla nyt vaikuttaa olevan hieman vähemmän duunijuttuja ja voi osan tehdä illalla. Eli ettei tartteis vielä meidän lasta viedä mihkään hoitoon. Ehkä joskus mummolle mutta ei sen kummemmin.

Mun entinen kuukausipalkka oli 2750€ ja siihen oli vuorotteluvapaan aikana tullu joku pikkukorotus eli palkka ois 2770€/kk. Tuosta kun laskin mitä se ois nelipäiväisen viikon osalta ni sain 2216€. Pyysin sitten samalla josko palkkaa voisi tarkistaa seuraavaan tasasataseen ja sehän onnistui. Eli neljältä päivältä palkka on 2300€/kk. Ois ehkä pitänyt pyytää enemmän, semmonen olo jäi. Oli ne sen verran mua siellä kuulema kaipailleet. No enivei käteen jäävä summa verrattuna entiseen ei ole kovin paljoa edes pienempi. Ennen jäi joku muutaman tonnin hujakoilla, jos nyt oikein edes muistan kun siitä on jo reilusti yli vuosi aikaa. Nyt yritin laskeskella mitä jäisi ni joku 1700€/kk ehkä tippuis tilille. Erotusta siis noin 300€/kk. Ei ole paljoa siitä että voi halutessaan pitää joka viikonloppu kolmipäiväisiä viikonloppuja.

Uusia haasteita on duunissa luvassa, siellä on kuulema moni juttu muuttunut. Syksyllä luvassa myös muutto ja samalla avokonttori. Eipä oo semmostakaan tullut ennen kokeiltua. Periaatteessa avokonttori kuulostaa musta huonolta mutta saapa sitten nähdä.

Omista yrityskuvioista ni laitoin ittelle uuden virstanpylvään että jos vuodenvaihteessa katsois tilannetta uudestaan josko sitä uskaltais isomman aloittaa yritysjuttuja, nyt on heitelty vähän jo verkkoja. Katsotaan tuleeko siitä mitään. Voi olla että sen aika on vasta vielä myöhemmin. Mutta eihän sitä ikinä tiedä miten asiat menee. Kyllä toisaalta toi vakipalkkakin kuulostaa taas pitkästä aikaa kivalta. Pystyn taas jatkaa myös hyväntekeväisyysjuttuja, pari kummilasta ulkomailla ja yksi muu järjestö jota tuen kuukausittain. Ollut vähän huono omatunto kun ei ole ollut kk-tuloissa oikein semmosta löysää noihin.

14 elokuuta 2014

Käynti uusyrityskeskuksessa

Pitkästä aikaa blogin parissa. On ollut kuuma ja kesäloma. Ja hyvä niin.
Tuli käytyä keskustelemassa mahdollisesta starttirahasta. Ensvuoteen menee se kyllä mun osalta. Ajatus tällä hetkellä olis se että jos tekisi 3 päivää viikossa entisen kokopäiväisen työn sijaan ainakin loka-marras-joulukuut ja sitten lähempänä vuodenvaihdetta katsoisi tilannetta uudestaan. Näin jäisi aikaa olla vauvan kanssa ja sitten ois vielä hieman aikaa jos näitä yrityskuvioita vielä hioisi kuntoon. Ja jos hyvältä näyttäis ni sitten voi taas pohtia uudelleen tilannetta.
Jos sitä starttirahaa saisi niin joku 500€ / kk sitä saisi käteen. Tuolla kolmen päivän duunilla ehkä joku 1300€/kk. Täytyy vielä tarkemmin laskea veroprosenttia.

Kesällä on rahaa mennyt bensaan ja muuhun eikä tilin saldo kovin hulppea ole. Reilu viikko vielä ensimmäiseen isyysrahaan, jes! 1700€ pitäisi tilille tulla. Ois kiva ettei ihan koko ajan tarttis vilkuilla vieläkö siellä tilillä jotain on.

Ilmoittauduin muuten kun ilmaseksi sain ni 30.8. on Helsinki Midnight Run -tapahtuma. Kympin lenkki siis. Täytys vaan hieman tsemppailla että tulis joku kerta käytyä lenkillä ennen tapahtumaa ni pääsis kunnialla tuon läpi.. Handelsbanken muuten tarjosi ilmaiseksi osallistumisen tuohon tapahtumaan. Aikaisemminkin on kymppi ja puolimaraton ollut mielessä mutta on ne niin hintavia että en ole sitä jotain viiskymppistä raskinut laittaa moiseen hupiin.

16 heinäkuuta 2014

Kesäloma!

Nyt on sitten vuorotteluvapaa pidetty ja siirrytty kesäloman piiriin. No joo, aika sama meininki tosin jatkuu. Viimeiset vuorottelukorvauksetkin juuri tipahti tilille. Kesäkuun loma-ajan palkkaa odottelen, tuntunee sitten varmaan ihan luksukselta kun saa rahaa hieman reilummin kuin mihin tässä on nyt jo tottunut.

Autoakin täytyi vähän korjailla, halpa paja onneksi löytyi missä vaihdatin jakohihnan. Jospa sitä nyt taas hetken selviäisi ilman isompia remontteja. Meidän pihavaraston vuokralaiselta otimme 250€:n takuumaksun omasta avaimesta ja elokuun vuokran ennakkoon. Niillä rahoilla suurinpiirtein sain tuon autoremontin maksettua. Täytyy sitten kaivaa kuvetta jostain muualta jahka takuuvuokran takaisinmaksun aika koittaa. Auton kanssa selvittiin ainakin parintuhannen kilsan kesälomareissusta. Eli toistaiseksi ainakin toimii. Loppuheinäkuu ollaankin varmaan tässä kotosalla tai ei ainakaan mihinkään pidemmälle. Nyt on reissua piisannut ihan taas tarpeeksi.

02 heinäkuuta 2014

Lomalla Virossa

Tultiinpa tässä Viroon hetkeksi lomailemaan, yksi yö ollaan ja sitten hetkeks takas kotia ennen kuin lähdetään ihan Suomessa hieman reissailemaan. Jotkut jutut täällä on tosi edullisia, mutu-tuntumalta sanoisin että moni asia maksaa 2/3 siitä mitä Suomessa. Ihan kiva. Enpä ihmettele että moni on jotain kuvioitaan tännepäin siirtänyt, yritystä tai muuta. Ei kyllä itsellä moiset ole sentään mielessä. Mutta mansikat täällä ei kyllä maistu ollenkaan hyviltä. Espanjalaiset ja muut on tietty ihan oma lukunsa, jotenkin oletin että kun tämä on tässä niin lähellä Suomea että homma toimis. Mutta ei, Suomalaisen voittanutta ei kyllä mansikanmaussa ole. Onneks meillä on kotona pyöräilymatkan päässä hyvä mansikkapelto josta voi ite käydä poimimassa. Vähän sama efekti tuntuu olevan monissa muissa jutuissa Virossa, laatu ei ihan kymppiä ole. Ulospäin jutut voi näyttää ihan hyviltä ja hintakin on edullinen. En ihmettele että venäläiset ja virolaiset tulee Suomeen ostoksille. Varmasti Virostakin laatua joissakin jutuissa löytyy, yleisfiilis vain vahvasti semmonen että jutut on vähän niinkuin feikkiä.

30 kesäkuuta 2014

Vesilaskua ja asuntolainan maksua

Meidän taloyhtöissä on päätetty tasata vesimaksut käytön mukaan kahdesta vuodessa. Joka asunnossa on siis oma mittari lämpimälle ja kylmälle vedelle. Lämpimän veden hinnaksi on sovittu 6€/kuutio ja kylmän 3€/kuutio. Me on maksettu vedestä nyt kolmen hengen edestä vaikka se kolmas henkilö onkin vauva. Vesimaksu on 12€/kk/hlö. Tuo siis maksetaan joka kuukausi ja nyt on tasauksen vuoro. Laskeskelin että saataisiin palautuksena 84€. Eli on me hyvin maltillisesti lämmintä vettä kyllä käytetty. Hyvä niin. Pitäis olla joku laki (jos ei jo ole?) että joka asunnossa olisi tämmönen mittari. Kun on ihan tilastoitua faktaa että kun oma kulutus (oli kyse sitten sähköstä tai vedestä tai jostain muusta) laskee kun pääsee näkemään lukemat ja käytöllä on suoraan vaikutusta siihen mitä itse joutuu maksamaan. Näin säästyy luontoakin. Uudemmissa asunnoissahan noita mittareita taitaa kyllä ollakin jo (melkein?) kaikissa.

Maksettiin sitten myös jo vuoden 2015 asuntolainan pakolliset lyhennykset poikkeen. Ja tulipahan samalla testattua meidän pankin systeemeitä, näköjään pystyy maksamaan kuluvan ja tulevan vuoden lainanlyhennykset etukäteen mutta ei sen pidemmälle. No toi on jo ihan jees. Eli nyt tästä eteenpäin seuraavat 1,5 vuotta tarttee maksaa pakosti vain korot. Tämän hetken korkotason mukaan summa on noin 130€/kk. Ei paha. Tietty yhtiövastike ja sähkö ja vesi sitten päälle. Antaa kuitenkin vähän helpotusta tuleviin rahapaineisiin yrittäjänä kun pakolliset maksut saa mahd. pieniksi. Oishan se tietty kiva mikäli lainaa sais makseltuakin eikä vain korot juoksis.


28 kesäkuuta 2014

Kesämeininkiä

Vähän kesämeiningeissä tässä oltu. Enemmän siis oikeastaan tullut tuhlattua rahaa kuin säästettyä. Ei mitään älytöntä mutta kyllähän sitä rahaa kuluu. Eilen tankkasin auton tankin täyteen ja se lysti esimerkiksi kustansi 90€. Ja kesälomareissut Suomessa ei vielä ole edes alkaneet..

Onneksi tilille on ropsahtaneet S-ryhmien korkoja taas hieman. Tässä 25.6.2014 tulleista koroista:
-Varuboden-Osla 10€
-Etelä-Karjalan OSK 10€
-Keskimaa 6€
-OK Hämeenmaa 10€
-Eepee 15€ (tää tuntuu tavallista isommalta, kiva, ehkä ovat nostaneet)
-Satakunta 6€

Ja kun nuo summat tulee kuitenkin x3 ni tekeehän noillakin jo jotain. Saatiin myös vuokrattua meidän pihavarasto uudestaan kun edellinen vuokralainen päätti toistaiseksi voimassaolevan sopparinsa heinäkuun loppuun. Vaikutti tyypiltä joka haluis pitää varastoa vuokralla pidemmän aikaa. Hyvä niin. On siitä kuitenkin jotain vaivaa aina etsiä uutta vuokralaista.

Meillä oli tuossa hääpäivä tällä viikolla. Laitettiin mummilaan/ukkilaan meidän 10kk vauva ja mentiin ensimmäistä kertaa elämässä hotelliin Helsingissä. Sitä ennen syötiin hyvin (ja kalliisti, ainakin meidän mittapuuhun), Pääruoka saatiin 2 yhden hinnalla, muuten oli normihinnat. Illallinen kustansi kahdelta 92€. Taisi olla ennätys. Mutta hyvää oli. Kunnon raflassa ehkä kerran vuodessa raskii käydä. Jos ois rikkaampi ni varmaan tulis käytyä useamminkin. Vaikka kerran kuussa. Ja leffassakin käytiin, sarjalipuilla ni oli vähän edukkaampi. Oli luksuspäivä kyllä. Mutta tietty hieman rahaa meni tuohonkin.

Syksyä myös on tässä tullut mietiskeltyä. Pari vaihtoehtoa olis. Yksi on että perustan yksinään toiminimen ja alan yrittäjäksi sillä tavalla. Toinen vaihtis ois se että laitan kolmen kaverin kanssa osakeyhtiön pystyyn ja sitten yritellään kimpassa. Elokuussa on aika TE-keskukseen, täytyy sielläkin vielä selvitellä asioita mikä ois järkevintä. Onhan sitä elämässä aina muitakin vaihtoehtoja mutta noi ois ne mun mielestä kivoimmat.

Onneksi heinäkuussa saa kesälomapalkan ja syys-lokakuussa isyysrahan ni tulot on hetkellisesti hieman isommat kuin 900€/kk. Ois kiva lyhentää asuntolainaa tai ostaa vähän lisää Seligsonia. Mutta toisaalta tuo yrittäjäksi alkaminen on kyllä riskaabelia että ehkä jotain on laitettava johonkin sukanvarteen vain ihan tyyliin hätävaratilille jos tulee tyyliin nollakuukausi tai kuukausia..

Tässä vähän kuulumisia. Kesä jatkuu ja mansikansyönti.


16 kesäkuuta 2014

Asuntolainamittari

Lisäsin nyt vielä toisen mittarin toinne blogin oikeaan reunaan. Laitoin siihen meidän perheen asuntolainan vuoden 2013 alusta laskettuna. Virallinen laina-aika on nyt 23,5 vuotta mutta toiveissa olisi maksaa se aikaisemmin pois. Tässä kuussa tulikin sinne hyvin lisäystä kun purettiin vähän säästöjä. Meillähän oli kymppitonni varattuna vuorotteluvapaan ajaksi matkailuun. Kyllähän me matkailtiin ja rahaakin siihen meni mutta ne maksettiin juoksevista tuloista suurimmaksi osaksi. Siitä syystä saatiin tässä kuussa 8500€ lainanlyhennykseen. Taisi tulla ennätyskuukausi. Jatko nyt on aikalailla auki jos ja kun tässä minäkin alan yrittäjäksi. Toivotaan että niitä euroja edes jonkun verran tipahtelee sisään niin saa lainaakin maksettua.

Ajatus oli vielä hetki sitten että olisi ylimääräisiä rahoja laittanut osakkeisiin, Seligsonin Phoebukseen siis. Mutta se on nyt jotenkin niin kovin kalliin tuntuinen, ihan hitusen vajaa 40 pistettä tällä hetkellä. Huh. Ehkä sitten syksyllä sinne isompia summia. 300€ laitoin noista matkarahoista Phoebukseen että tulee edes jotain sinne laitettua. Luultavasti kymmenen vuoden päästä tuo 40 pistettä ei tunnu pahalta ollenkaan. Se on vain se psykologia kun jos nousu on ollut vauhdikasta ja on ennätys (kuten Phoebuksen arvossa nyt) niin se tuntuu niin kalliilta. No tosin onhan S&P 500:kin melkolailla tapissaan ja ennätyksessään. Saas nähä joko se kohta alkais sieltä vähäks aikaa tippumaan. Säännöllinen säästäminen / sijoittaminen on tietty fiksua mutta voihan sitä vähän katsella painotuksia milloin tekee mitäkin peliliikkeitä.

15 kesäkuuta 2014

Asuntolainaan lyhennysvapaa ilmaiseksi

Me otettiin varmuuden vuoksi meidän asuntolainaan lyhennysvapaa mun vuorotteluvapaan ajaksi. On me sitä lainaa silti lyhennelty mutta on ollut iisiä kun ei ole tarvinnut jännätä että riittääkö rahat lainanmaksuun. Syyskuussa on nyt tuo lyhennysvapaa loppumassa ja mietin että mitä asialle voisi tehdä. Toivon mukaan tuloja ja rahaa riittää siinä määrin että nyt ainakin sen minimilyhennyksen saisi maksettua mutta mistäs sitä ikinä tietää.

Tehtiinpä sitten niin että kun tuossa joitain ylimääräisiä lainanlyhennyksiä laitettiin menemään niin ei pistettykään niitä nettipankin kategoriassa "ylimääräinen lainanlyhennys" vaan "maksan lainan tulevia eriä". Näin siis laina lyhenee ja mikäli tarvitaan lyhennysvapaata niin ei siitä ilosta ainakaan tarvitse pankille maksaa. Kuulema voi 50€ tai satasenkin pankki laskuttaa jos haluaa lainaansa vaikka vuoden lyhennysvapaan. Paljon rahaa melkein tyhjästä. Nyt meillä on vuoden 2014 lainanlyhennykset hoidettu ja korotkin jätettiin lainanhoitotilille odottamaan. Korkojahan kun ei voi etukäteen maksaa, ainoastaan lyhennyksen osuuden.

Melkein jo mietin että kun seuraavan kerran (toivottavasti pian) oltaisiin tekemässä lainaan  ylimääräistä lyhennystä niin maksettaisiin jo vuotta 2015 pois. Korkoja ei ehkä enää siitä tapauksessa jätetä sinne makaamaan vaan makseltaisiin niitä sitten sitä tahtia pois kun pitää. Vapaus on kuitenkin hyvä juttu, että saa maksella ihan omaan tahtiin eikä ole jotain pankin määräämää minimisummaa.

09 kesäkuuta 2014

Suhteellinen köyhyys

Käytiin ystäväperheen luona kylässä ja kun hyvä ilma oli niin lähdettiin ulos kävelemään. He suosittelivat jotain kahvilaa ja sehän meille sopi. Paikka oli kyllä hieno ja kivat maisemat. Kahvila sattui olemaan varmaan Helsingin kallein kahvila. Me tietty mentiin iisillä linjalla ja otettiin samanlainen setti kun mitä yleensä (halvemmissakin paikoissa) otetaan. Omenakakku ja yks tee jaettavaksi. Kakunpala 7,50€ ja tee 5,00€. Ehkä olen vain pihi mutta viiden euron tee kuulostaa minusta kyllä kalliilta. Ei siinä mitään, ymmärrän yrittäjää, siitä kun verot ja kaikki kulut maksaa niin eipä siitä paljon jää. Mutta näin kuluttajan asemassa tuntuu hintavalta. No mutta kerrankos sitä nyt hieman maksaa niin saa kuitenkin uuden kokemuksen paikasta jossa ei ennen ole käynyt.

Se pointti tässä oli kuitenkin että meidän ystäväpariskunta, tosi kivoja ihmisiä, elävät niin että nainen on kotona hoitamassa lasta ja saa siis kovin pientä kodinhoidontukea ja mies on töissä mutta palkka ei nyt niin kovin jättimäinen ole. Tämän päälle saavat asumis- ja tai toimeentulotukea. Ja rahat on kuulema tiukoilla. Jokainenhan tietty tekee omat valintansa mutta joskus sitä vain ihmettelee muiden meininkiä. He ostivat kaksi kakunpalaa, molemmille oma ja kaksi jotain juomaa. En tarkkaan katsonut mutta loppuhinta 20-25€. Enkä nyt siis sano ettei vähävarainen saisi ostaa kahvilassa itselleen omaa kakunpalaa ja juomaa. Toki saa. Siksi vain ihmettelen kun se ei välttämättä omasta mielestä ole järkevää.

Sama perhe osti muuten juuri uuden auton. Tai ei nyt ihan uuden, käytettynä toki. Mutta merkki oli kuitenkin Audi ja hinta jotain päälle 10 000€. Ja lainalla tietty. Ite oisin tuossa tilanteessa tyytynyt vähän edukkaampaan automerkkiin. Kateellinen en heille kyllä ole, aikalailla päinvastoin. Aiomme heidän kanssa jatkossakin kaveerata ja tuskin kovin paljoa edes puutun heidän meininkiinsä, rahan käytön osalta siis. Varmaan joskus tulen maininneeksi jotain että jonkun asianhan voisi hoitaa toisinkin. Liikaa ei kuitenkaan saa puuttua, valinnat tehdään itse ja ehkä he ovat kovinkin tyytyväisiä siihen mitä heillä on. Ja toisaalta jos sosiaalitoimistosta kuitenkin saa sen "puuttuvan osan" niin silloinhan talous kai on kuitenkin balanssissa. Oikeastaan rahakuviohan menee niin että meillä menee kahvilassa 10€, heillä 20€, meidän auto maksaa 2900€ ja heidän 10 000€. Me ei saada sosiaalitoimistosta rahaa mutta rahoitetaan sitä verotulojen kautta ja tämä ystäväperhe sitten voi rahoittaa elämäntyylinsä osittain niillä sosiaalitoimiston rahoilla.

Köyhyys on vain niin suhteellinen termi. Varsinkin länsimaissa joissa kaikilla kuitenkin on paljon. Tietty se että tavoitellaan samaa tasoa kuin naapurilla tai kaverilla saa itsensä tuntemaan köyhäksi vaikkei sitä oikeasti olisi. En usko että ihmiset kuitenkaan nauttii sosiaalitoimiston asiakkaana olemisesta, monilla heistä vain se elämisen taso on mitoitettu jonkun muiden tekemän standardin mukaan kuin omien tulojen. Kyse on ylipäätään varmasti loppujen lopuksi elämänhallinnasta eikä rahasta. Jos elämänhallinta on muuten kunnossa niin yleensä se jotenkin korreloi rahankäytönkin kanssa. Mun tutuista joista tiedän että he ovat sosiaalitoimiston asiakkaita, kaikki käyttävät rahaa enemmän moniin asioihin kun minä. Joitakin esimerkkejä vaikkapa tuo kahviloissa käyminen tai taksilla matkustaminen. Muistaakseni olen Suomessa matkustaessani käyttänyt omaa rahaa taksilla matkustamiseen vain kerran. Julkinen liikenne on kuitenkin jees. Moni sosiaalitoimiston asiakas sen sijaan liikkuu taksilla aina silloin tällöin, ainakin kun pitää olla jossain juhlimassa ja päästä nopeasti baariin tai sieltä kotiin.

Meni nyt vähän avautumiseksi. Pääpointti tässä oli se että jos rahaa käyttää turhuuksiin, ei kannata ainakaan valittaa että sitä ei sitten ole käyttää johonkin muuhun. Onneksi en ole poliitikko vaan anonyymi bloggailija, muuten tätä ei kai uskaltaisi sanoa ainakaan näin suoraan. Oletko kanssani samaa vai eri mieltä?


06 kesäkuuta 2014

Vuorotteluvapaa lähenee loppuaan

Kuukauden verran vielä jäljellä vuorotteluvapaata. Kivaa on ollut ja vauva on kasvanut kovaa kyytiä, nyt suussa on jo kolme hammasta ja konttausvauhti on kova. Heinäkuun loppupuoli sitten kesälomaa ja syys-lokakuu isyysvapaa. Sitten pitäis keksiä jotain muuta. Täytyis ihan ottaa selvää miten saisi blogin nimeä järjevästi vaihdettua. Ehkä mä oisin sit vain Kitupiikki. Viisaammat vois neuvoa jos joku osaa, miten homma hoituis? Vai oisko Kitupiikki yrittäjänä? No ehkä ei.

Bloggailu on ollut hauskaa ja sen takia sitä tullee jatkettuakin. Hyvä tässä on se kun ei ole vastuussa kelleen että voi kirjoitella kun siltä tuntuu. Kohtuullisen usein on kuitenkin siltä tuntunut. Aika menee nopeasti, tästäkin sen taas huomaa. Hyvä se asia on siltä kantilta kun miettii miten säästöt kertyy, kun aika menee nopsaan niin säästötkin karttuu vauhdilla. Paljon on tietty siitä kiinni onko elämässä menoa ja meininkiä. Jos on tarpeeksi tekemistä niin silloin se aika myös menee vauhdilla.

Tähän mennessä 10 kuukauden vuorotteluvapaa on saanut aikaiseksi ainakin sen että eipä huvita tämän jälkeen palata normi 9-17 työhön ja siihen vielä tunti suuntaansa työmatkat. Eipä siinä paljon vauvan tai perheen kanssa kerkeis olemaankaan. Joku ylityö siihen kun vielä päälle ni työtähän se vaan sit ois pääasiassa. Yrittämistä kohti siis.


04 kesäkuuta 2014

Säästötavoite

Noniin, lisäsin oikeaan palkkiin säästötavoitteeni tämän tekstin pohjalta. Tuo sammakko on ihan tietoinen valinta koska tavoitteeseen tultaneen vasta kovin pitkän ajan päästä. Eli matka on pitkä mutta hidas. Voi olla että menee 10 vuotta. Jos hyvin käy niin 5 vuotta. Noi on niin pitkiä aikoja että saas nähdä kuinka käy. Elämä voi tuossa ajassa vielä muuttua moneen suuntaan. Tärkeää kuitenkin että on tavoite ja se on julkistettu ja suunta on oikea. Täytyy vielä tarkistaa tuo alkusumma ja päivittää sitten ihan oikea numero tuohon. Nuo on siis rahat jotka on tällä hetkellä Seligsonin Phoebus -rahastossa. Luultavasti jatkossa sama rahasto kyseessä mutta eihän sitäkään tiedä.


03 kesäkuuta 2014

Valittamalla rahaa

Parisuhteessa valittaminen ei tuo hyvää lopputulosta. Sen sijaan jos kuluttaja ostaa tuotteen tai palvelun jonka laatu ei ole sitä mitä pitäisi, silloin kannattaa reklamoida myyjälle. Kirjoittelinkin aikaisemmin bloggissani Myöhästyneestä Helsinki-Dubrovnik -lennostamme. Sain Finnairilta vastauksen että ettepä saa korvausta. No sepä olikin odotettavaa. Laitoin sitten "jatkohakemuksen" kuluttajariitalautakunnalle. Siellä on kuulema pitkät jonot, luin niitten sivuilta että valituksia riittää enemmän kuin kerkeävät käsittelemään. Voi siis mennä pitkäänkin. Mutta katsotaan nyt miten siinä käy.

Viimeisin esimerkki viallisesta tuotteesta valittamisesta tulee tässä. Vuokrasimme New Yorkista auton kymmeneksi päiväksi ja ajelimme sillä Montrealiin ja vähän muuallekin. Quabekin kohdalla auto alkoi vähän yskiä startatessa mutta lähti kuitenkin käytiin. No sitten Montrealissa autopa ei enää startannut ollenkaan. Soittelin sitten autovuokraamon helplinelle ja sieltä tuli joku antamaan virtaa. Sen jälkeen auto lähti käyntiin mutta oli vähän epävarma olo että kun ei selvinnyt miksi akku oli tyhjennyt että mitä jos käy uudestaan samoin. Käytiin sitten paikallisessa saman firman autovuokraamossa vaihtamassa auto toiseen joka tosin oli pienempi kuin mistä oli maksettu. Ajeltiin sillä yksi päivä ja sen jälkeen saatiin sitten kolmas isompi auto johon mahtui vauvanrattaat ja meidän matkalaukut kaikki takakonttiin. Luonnollisesti tästä sitten reklamoitiin autonvuokrausyritykselle ja lupasivat hyvittää kolmen päivän vuokran, jes! Itse olin ajatellut pyytää kahden päivän vuokran alennusta mutta onneksi neuvottelutaktiikka toimi ja en itse lähtenyt heti vaatimaan mitään vaan odotin mitä vastapuoli ehdottaa.

Turha valittaminen on tietysti typerää mutta silloin jos pitäisi saada jotain muuta kuin mitä on saanut niin kyllä on oikeus se kertoa ja saada joku hyvityskin. Ainakin mä oletan että kun maksan auton vuokrauksesta, saan auton joka toimii ja lähtee käyntiin ilman mitään extra-säätämistä. Samoin jos ostan kaupasta perunoita, oletan että ne eivät ole sisältä mätiä. Ja jos ovat, vien ne kauppiaalle takaisin. Ihan aina ei jaksa palauttaakaan, mutta jos on oikeasti aiheutunut paljon vaivaa tai suuri osa tuotteesta on pilalla niin silloin kyllä palautetta vaan myyjälle. Yksityisen ostajan ja yrityksen välisessä kaupassa homma yleensä toimiikin kuten pitää reklamointien kanssa. Sen sijaan yksityiseltä jotain käytettyä ostaessa homma on jo paljon vaikeampi. Kantapään kautta on oppinut että tuote pitää tällöin tarkistaa kyllä tosi huolella.

Mitä olet mieltä reklamoimisesta? Mistä itse olet saanut hyvitystä?

27 toukokuuta 2014

Luxuksen ja piheilyn yhdistäminen

Näin matkalla ollessa kiteytyy parhaiten mun rahankäyttöfilosofia. Eli ettei tärvää rahojaan tasaisesti vaan säästää joissain asioissa jotta voisi joihinkin muihin laittaa vähän enemmän. Hyvä tapa on loman aluksi olla yötä jossain edukkaammassa paikassa ja sitten vikat yksi tai kaksi yötä jossain paremmassa paikassa. Ei tässä nyt missään Ritzissä tai edes Hiltonissa olla mutta meidän mielestä ihan luksuspaikassa kumminkin. Tällä NYC-Montreal-Quebec-Montreal-NYC -reissulla ollaan yötä neljässä eri paikassa. Kiva nähdä erilaisia paikkoja ja on myös hauskaa vaihtelua asua eri tasoisissa asunnoissa/hotelleissa.

Samoin ylipäätään koko reissu, eli elellään säästeliäästi arjessa jotta voi lähteä vaikkapa hetkeksi matkailemaan. Ja kyllä se peruslinja jatkuu matkaillessakin. Just esim. parkkeerattiin auto kadunvarsiparkkiin ilmaiseksi, Botanical Gardenin pihassa 500m:n päässä sama lysti maksaa 15$. Sama summa säästyi samalla taktiikalla Quebecissä kun käytiin katsomassa jättivesiputousta. Pienen extrakävelyn kun jaksaa tehdä niin muutamassa minuutissa säästyy reilut 10€. Ei jaksettu Niagaralle asti vauvan kanssa lähteä ajamaan joten tommonen vähän pienempi vesiputous sai kelvata, hieno elämys sekin oli.

Välillä rahaa taas tulee tuhlattua enemmän kuin normaalisti. Eilen meidän vuokra-auto ei suostunut käynnistymään. Mentiin sitten taksilla että kerettiin käydä ajoissa yhdessä paikassa. Tosin aion kyllä vaatia korvausta autonvuokrausfirmalta. Kerran jo käytiin valittamassa ja saatiin pienempi auto kuin mistä on maksettu. Jos vaikka vaatisi kahden päivän autovuokran takaisin, se ois ihan ok-korvaus kaikesta säätämisestä. Kyllähän vuokra-auton toimia pitäis ja haluaisi lomansa käyttää niin että pääsee käymään niissä paikoissa missä haluaa. Eilen jäi hyödyntämättä kun Montrealissa oli kerran vuoteen oleva museopäivä jolloin kaikki museot on ilmaisia. Meni siinä välissä just aikaa auton kanssa säätäessä. Kuulema siinä museossa mihin oltais menty niin oli tosi ruuhkaista kun kerran ilmaiseksi ois sisään päässyt.

Auton vuokrauksessa muuten säästettiin siinä että otettiin matkaan oma vauvanistuin ja navigaattori. Jouduin tosin ostamaan jenkki/kanada -kartan siihen 50€:lla. Plussan puolelle kuitenkin jäätiin. Ja onpahan jatkossa tommonen kartta olemassa jos tännepäin maailmaa jaksaa joskus uudestaan lähteä. Siinäkin muuten säästetään että matkaillaan nyt kun lapsi on alle 2v ja voi lentokoneessa matkustaa sylissä. Tulee varmaan joku tauko matkailuun kun lapsi on jotain 2-5 v välistä, joutuu nimittäin maksamaan matkasta täyden hinnan eikä kuitenkaan ehkä jää niin pysyviä muistoja reissusta kuin sitten vähän vanhempana. Ehkä jotain pienempiä reissuja siinä vaiheessa sitten tule tehtyä.

No mutta nyt täytyy lähteä katsomaan sitä Botanical Gardenia, joku japanilainen puutarha -osuus siellä ainaki on, katsotaan mitä muuta sieltä löytyy.

25 toukokuuta 2014

Kitupiikki Montrealissa

Ajeltiin Nykistä Kanadan puolelle katselemaan miltä täällä näyttää. Onneksi vaimo osaa ranskaa, muuten täällä ei pärjäisi, kovin moni ei osaa tai suostu puhumaan englantia ja mä en taas osaa yhtään ranskaa.. Yritin esim. tosi isosta kaupasta etsiä vauvan vaippoja. Kahdelta myyjältä kysyin eikä asia selvinnyt. No nyt alan olemaan enemmän kartalla joissain asioissa kuten että kaikissa isoissakaan ruokakaupoissa ei myydä vauvan vaippoja tai vauvan ruokaa, täytyy mennä johonkin spessukauppaan. Tosta kielestä täytyy vielä jatkaa, mikä idea siinä on että kaikista isoimmilla turistinähtävyyksillä olevissa kylteissä(kin) teksti on vain ja ainoastaan ranskaksi? Aivan pöljää sanon ma.

Kielen lisäksi yleinen epäloogisuus on haastavaa. No mutta on täällä hauskaakin, useimmat ihmiset on ystävällisiä ja varsin lapsirakkaita, ihan eri meininki kuin Suomessa. Nyt hetken täällä asuneena Montrealkin tuntuu pieneltä tuppukylältä. Meillä on ihan jees kämppä, maksaa 30€/yö, tämmönen huoneenvuokrausjutun kautta oleva homma. Nyt täytyy mennä nukkumaan, tuli käveltyä ihan simona tänään, käytiin katsomassa Biosphere- nimistä semmosta isoa metallipalloakin tänään. Hauskan näkönen juttu oli. Maha täynnä sushi-buffeeta on hyvä käydä nukkumaan.

21 toukokuuta 2014

Kitupiikki Nykissä

Tultiin tänne hetkeksi katselemaan isoa maailmaa perheen kanssa. Eipä täällä ennen olekaan tullut käytyä. Ei tää nyt kyllä iham mun mesta ole, ainakin nyt on semmonen olo. Kun kaipaa ison kaupungin meininkiä niin Lontoo on aika ykkönen. Mutta tietääpähän nyt senkin. Cenral parkissa pyörittiin ja muitakin paikkoja on täällä ihmetelty. Ihmiset on ystävällisiä kyllä. Harlemissa ois käyty kuuntelemassa gospelia aamukirkossa mutta ovella sanoivat että 20$ vapaaehtoinen maksu. Sanottiin ettei meillä niin paljon ole käteistä, mikä oli ihan totta. No ei sit päästy sisään. Minusta on itselleen(kin) valehtelemista jos puhutaan jostain vapaaehtoisuudesta vaikka oikeasti kyse on pakosta. Periaatteet ennen kaikkea.

Tosi hieno taidemuseo löytyi. MAD- nimeltään. Upea kokemus. Siellä oli myös hieno näköalaravintola missä käytiin ruokailemassa. Kävelin Manhattanin päähän ja luulin näkeväni vaikuttavan vapaudenpatsaan. Pieni sinttihän se rannalta katsottuna oli. Ei jaksanu sinne laivalla sit lähemmäs kuitenkaan lähteä. Manhattanilta vuokrattiin sit auto että päästään vähän pidemmällekin. Huh, kyllä on hidasta se matkanteko, kävellen ois monesti nopeammin. Ja matka jatkuu..

14 toukokuuta 2014

Kohti yrittämistä

Tässä on nyt vähän valmistauduttu syksyyn ja mahdolliseen yrittäjyyteen. Muutamia tapaamisia olenkin saanut sovittua keväälle ja tarkoitus on sopia lisää tapaamisia kesäkuulle. Itseasiassa niin paljon kuin mahdollista. Valmiina mulla kun ei ole sopivia kontakteja oikeastaan ollenkaan joita voisin hyödyntää tulevaisuudessa. Paljon puheluita siis tiedossa plus sähköposteja. Nyt tässä onkin levätty laakereilla sen verren pitkaan että joku työltä haiskahtava puuhastelu onkin tosi hyvää vaihtelua ja tuntuu kivalta.

Eikös sitä niin sanota että kun julkistaa tavoitteensa niin sitten niihin on enemmän sitoutunut ja ne voi jopa toteutua? No tähän mä sitten laitan ne. Tavoitteena yrittäjänä pystyä laskuttamaan päivän hommista 600€ josta satanen jää firman kuluihin ja 500€/pv ois se mikä ois sitten omaa rahaa. Minimitavoite saada kuussa kaksi laskutettavaa päivää plus jos saisi päälle vielä starttirahan ni pysyisi leivän syrjässä. Jos laskutettavia päiviä on useampi niin sitten juhlitaan ja ostetaan kurkkuakin leivän päälle. Ideaali ois 10 laskutettavaa päivää per kuukausi. Kaikkea duunia ei tietenkään voi laskuttaa mutta sitähän yrittäminen on. Tuolla parin laskutettavan päivän tulolla oltaisiin samoissa sfääreissä kuin mitä nyt vuorotteluvapaalla. Eli sillä pysyis jo elelemään. Ja sitäpaitsi tarttisi tehdä huomattavasti vähemmän töitä kuin aikaisemmin kokopäivätöissä 8h päivässä ja tunti suuntaansa matkoihin..

Jännityksellä odotan syksyä ja oikeastaan keväällä 2015 sen oikeasti näkee lähteekö homma toimimaan vai miten tässä käy. Ylihuomenna on seuraava tapaaminen, sitä odotellessa.

12 toukokuuta 2014

Miksi raha kiinnostaa?

Olen jo tosi pitkään ollut kiinnostunut talousasioista ja rahaan liittyvistä teemoista. Raha on valtaa sanotaan. Ja kyllähän valta kiinnostaa. Oman talouden kohdalla valta oman aikansa käyttämisestä. Ketäpä ei kiinnostaisi? Onhan raha myös paljon muuta. Raha on numeroita. Selkeää ja loogista. On helpompi pyöritellä numeroita ja kehitellä vaikkapa itselleen velanmaksuohjelma kuin lähteä penkomaan asioiden syvempiä olemuksia. Rakentamaan esimerkiksi heikkoa itsetuntoa alusta alkaen. Tai mikä omassa sisimmässä on vinksallaan. Jokaisellahan on sisällä jotain mikä vaatisi fiksausta. Numerot on paljon helpompia ja ne toimii kuten olettaakin. Mutta kyllähän vaikka velan kertymisen katkaiseminen vaatii työtä myös sisällä, eihän kyse ole pelkästä rahasta. Vaan paljon tunteista. Tunteista joita saa kun ostaa vaikka jotain uutta tavaraa itselleen. Tai kun on hienompi auto kun naapurilla. Kun sisin itsellä on kunnossa, useimmiten raha-asiatkin ovat. Tai jos eivät vielä ole kunnossa niin ainakin menossa siihen suuntaan. Ihminen on kokonaisuus ja jutut menee käsi kädessä.

Hieman ajatusvirtaa tähän näköjään tuli. Jospa joku sai ideasta kiinni. Mitä olet mieltä, kulkeeko oman talouden hallinta ja henkinen hyvinvointi samaa rataa?

08 toukokuuta 2014

Lapselle säästäminen

Meidän lapsi on nyt 8,5kk ikäinen taapero. Kiva olisi jos voisimme säästää lapselle vuosien varrella jotain pientä pesämunaa nuoruuden hankintoja varten. Jos summaa hyvin kertyy niin siitä voisi olla apua vaikkapa ensiasunnon hankintaan. Viime vuoden puolella saimme ostettua lapsellemme S-osuuksia reilulla 1300€:lla. Suurin osa summasta saatiin kasaan vuokraamalla meidän pihavarastoa. Pieni osuus saatiin iso-ukilta ja loput summasta sain revittiä mun pienestä vuorottelukorvauksesta. Tämän vuoden puolella tuolle investoinnille tulee korkoa n. 140€. Vaikka emme mitään muuta saisi lapselle säästettyä, on 20 vuoden päästä summa kasvanut reiluun neljään tuhanteen euroon. Ilman siis että rahoja on sijoittanut, on vaan antanut tuottojen olla. Inflaatiokin huomioiden luulisi että sillä rahalla irtoaisi vaikka ajokortti vuonna 2034.

Lapsilisiä emme ainakaan toistaiseksi ole suoraan lapselle säästäneet. Jatkossa nuo S-korot ainakin menee lapselle sekä tarkoitus on varaston vuokrarahat laittaa myös lapsen säästöiksi. Nyt ainakin syksyyn asti meillä on varaston vuokralainen olemassa. Olisi tietty järkevää hallinnoida lapsenkin varoja niin että ne hieman kasvaisi matkan varrella. Tai oikeastaan juuri tässä tapauksessahan se onkin järkevää kun säästö-/sijoitushorisontti on niin pitkä eli vähintään se parikymmentä vuotta. Ajatus olisi turvautua jälleen kerran tuttuun ja turvalliseen Seligsonin Phoebus -rahastoon. Vielä ei olla lapselle sinne avattu mitään tiliä mutta täytynee se tässä kohtapuoliin hoitaa kun noita korkoja ja vuokrarahoja alkaa tippua eli on mitä sinne voisi laittaakin.

Tämä taktiikka lapselle säästämisestä on melkoisen passiivinen eli ei vaadi meiltä paljon mitään. No ehkä sen että luistimet säilytetään makuuhuoneen vaatekaapissa eikä ulkovarastossa. Ja joo, pitää aina hieman nähdä vaivaa että löytää uuden järkevän vuokralaisen varastolle.

Miten sinä säästät lapsellesi?

Kuvassa meidän vauva viime kuun Kroatian reissulla testaa vuokra-auton ajotuntumaa

02 toukokuuta 2014

Asuntolaina vs. sijoittaminen

Suurin osa suomalaisista piensijoittajista on varmasti pohtinut samaa asiaa, maksaakko asuntolainaa vai laittaakko rahansa sijoituksiin? Veikkaisin että suurin osa tasapainoittelee molempien välillä. Nykykoroilla tilanne on tosi erilainen kuin vaikka 2008.

Tähän mennessä meidän perhe on keskittynyt lähinnä siihen lainanmaksuun ja sijoituksiin on investoitu ihan pikkusummia, säännöllisesti tosin vuodesta 2008 alkaen. Sijoitukset on olleet useimmiten 20-30€/kk, muutaman kerran hieman isompi potti. Asuntolainaa on jäljellä 120 000€. Tässä on nyt jonkun aikaa pohdiskeltu josko siirryttäisiin Kaikki paukut lainanmaksuun -tyylistä siihen että maksaisi pienenpää summaa lainasta kuukausittain niin jäisi enempi laittaa sijoituksiin. Laina-aikaa on jäljellä 24 vuotta joten minimilyhennys on n. 500€/kk. Alunperin mietin että muutos tapahtuisi joskus vuoden päästä, nyt kuitenkin tuntuu että ehkä se voisi olla aikaisemminkin. Omien tulojen mahdollinen epävarmuus ja epäsäännöllisyys vaikuttaa myös asiaan paljonkin. Eikä vaimon yrittäjyys ole yhtään sen säännöllisempää tai varmempaa. Summa mitä lainanmaksun jälkeen jäisi sijoitettavaa on siis aikalailla arvoitus. Useampi satanen se kuitenkin oletettavasti olisi.

Täytyy vielä miettiä asiaa vaimon kanssa mutta mahdollisesti jo tämän kuun maksut menis ainakin hieman enemmän osakepainotteisesti. Tavallaanhan tämä on sijoittamista velkavivulla kun on lainaa ja silti sijoittaa. Riskit pitää vain miettiä omalle kohdalle sopivaksi niin silloin se on järkevää.

01 toukokuuta 2014

Henkisiä investointeja

Olen tässä vähitellän vähän varautunut syksyyn ja vuorotteluvapaan loppumiseen. Vielä on 5 kk armontaikaa (vuorotteluvapaan loppu + kesäloma + 2kk isyysvapaa) ennen oikeaan elämään palaamista. Tavoitteena on että uskaltaisin heittäytyä yrittäjäksi syksyllä. Tai vuodenvaihteesta 2014-2015. Olen käyttänyt aikaa projektien valmisteluun ja laittanut pari rahoitushakemusta menemään. Yksi niistä selvinnee ensiviikolla ja toinen vasta syksyllä. Jos noi menis läpi niin olis tosi kiva startti yrittäjyyteen. Sais kasaan portfoliota ja tietty jonkun euron rahaakin. Aikaa on kyllä mennyt se mitä muulta puuhailulta, vauvan hoidolta (ja lomailulta!) on jäänyt. Saas nähdä oliko panostuksesta hyötyä, toivottavasti.

Täytyy ottaa vauvasta mallia. Eka nousee seisomaan tuolia vasten, kaatuu, kolauttaa päänsä ja kauhea huuto. Heti kun huuto on saatu sylissä laannutettua ni uusiks vaan, nyt sänkyä vasten seisoskelemaan. Yrityksen puutetta ei kyllä ole. Harmitus kestää korkeintaan minuutin ja taas uusi yritys. Kunpa se menisi itselläkin noin. Välillä tosin tavoitellaan liiankin korkealle mutta eipä se enää vuoden päästä harjoittelun tuloksena olekaan liian korkealla.

Työn ja työntekijän juhlahan tässä kai on meneillään joten hyvää vappua vain jokaiselle työn tekijälle oli se työ sitten mitä tahansa.

29 huhtikuuta 2014

Myyntiin vaan

Huh. En yleensä myy osakkeita about ollenkaan. No tänään sitten laitoin myyntitoimeksisannon. Tai rahastosta siis kyse. Edellisen postauksen Seligsonin Russian Prosperity -rahastosta. Pari päivää piti mietiskellä mutta nyt jo helpottaa. Vuoden 2012 lopulta asti olen ostellut sinne pikkusummilla lisää. Yhteensä olen siihen sijoittanut siis 500€. Myyntihinta oli 388€. Vuosituotto -17%. No ei se onneksi ole kuin reilu satanen. Mutta oli se vaikeaa. Myöntää tappio ja ottaa rohkea askel. Mietin sen niin että voihan se olla että tuo joskus nousee mutta parempi palata takaisin raiteille oman sijoitussuunnitelman mukaiseen tapaan toimia. Eli tarkoitus on laittaa nuo rahat Phoebus -rahastoon jahka summa tilillä näkyy. Phoebuksen kasvuun uskon paljon vakaammin kuin tuon venäjä-rahaston. Mutta päätös oli yhtä vaikea kun tänään olin aamusta uimahallissa hyppäämässä kolmen metrin korkeudesta pää edellä. Ehkä sitä vanhemmiten on tullut pelkuriksi mutta kyllä pelotti. Aika lailla maha edellähän se sitten meni. Mutta ainakin yritin. Ja lupasin että aion palata asiaan ja kokeilla uudestaan seuraavalla kerralla. Aivot laittaa tässäkin vastaan, hypätä nyt kohtuullisen korkealta ja vielä pää edellä.

Nyt tuntuu kuitenkin hyvältä. Saa tuota Phoebus-pottia hiukka isommaksi eikä ole mitään mustia lampaita salkussa. Mun ja vaimon Phoebus-määrä on nyt 7050€ ja se kasvaa siitä sitten tuolla neljällä sadalla vielä kohtapuoliin.

Ja sitten puuron keittoon. Vauvakin jo nukkuu. Jokohan se kohta antais tutin pois? Täytyypä mennä katsomaan.


28 huhtikuuta 2014

Tappiolla myymisen psykologinen harha

Olen ostanut joku vuosi sitten kokeilumielessä pieneen salkkuuni Seligsonin Phoebus-osuuksien lisäksi venäjä-rahastoa (Russian Prosperity). Sijoitin 500€. Muilta osin salkku on kasvanut palttiarallaa 10% vuodessa (since 2008) mutta tuo venäjä-osuus on nyt satasen miinuksella.

Monesti olen lukenut siitä miten on vaikea myydä tappiolla ja että sijoittajat odottavat että summa on vähintäänkin samoissa mitä alunperin ja sitten vasta myydään. Tai vasta sitten joskus kun ollaan voitolla. Oikeasti järkeväähän olisi joka päivä (tai viikko tai kuukausi) käydä sijoitukset läpi ja pitää vain ne mitä olisi valmis tänään ostamaan päivän hintaan. No - tuota venäjä-osuutta en kyllä enää ostaisi. Mutta en ole kyllä sitä vielä myynytkään. Ihminen on joskus tyhmä olento. On vain niin vaikea luopua tappiolla. Paras silti olisi tehdä niinkuin on oikeasti järkevää eikä jäädä odottelemaan että hutiostos joskus on plussalla. Siihenhän voi mennä sata vuotta. Kun iski vielä nuo kriisitkin sielläpäin maailmaa vähän päälle.

26 huhtikuuta 2014

Säästöä sähköstä

Teema jatkuu. Kilpailutin taloyhtiön sähkön ja otimme kahden vuoden määräaikaisen sopimuksen. Hinta muuten yrityskäyttäjälle on huomattavasti edukkaampi kuin mitä yksityiskäyttäjä sähkönsä saa.
Löysin omasta sähkönkäytöstä porsaanreiän jota en vain ollut aikaisemmin tajunnut. Meillä on tässä uudessa (no on me vuosi tässä jo asuttu) ulkovarasto jossa on sähköpatterilla lämmitys. En ollut sen säätöihin koskenut ja jotenkin se ei edes tullut mieleen kun se on asunnon ulkopuolella. Siellä varastossa nimittäin on ollut noin 20 astetta lämmintä kesät talvet. No nyt kun tajusin asian niin säädin patterin niin että lämpö pysyy kymmenen asteen kieppeillä. Varsinainen säästö saadaan vasta enstalvena koska pahimmilla pakkasilla vasta näkee mitä tuo oikeasti vaikuttaa asiaan. Hieman kyllä harmittaa kun on niin kovin yrittänyt säästää sähkössä ja sitten löytyy tuommoinen tyhmyyksissä jätetty porsaanreikä. Hölmöläläisten säkistäkin valo karkaa jo pienestäkin reiästä.

Tulipa sitten omakin (eko)sähkö kilpailutettua. Säästöähän siinä sai. Sähkön hinta on jostain syystä muuten tällä hetkellä tosi matalalla. Lähes kaikki sähköyhtiöt on kovasti tiputtelemassa hintoja. Ja kai nuo määräaikaisetkin on historiallisesti kivan matalalla. Otimme 12kk:n määräaikaisen sopparin Perusmaksu: 1.10 eur/kk (sis. alv 24%)
Energian hinta, Yleissähkö: 5.51 snt/kWh (sis. alv 24%)

tuo oli halvinta ekosähköä mitä meille kilpailuttaja.fi tarjosi. minusta ihan jees hinta. täytynee vuoden päähän laittaa kalenteriin että tulee tarkistettua mikä on hintataso silloin. tai jos joku tietää mistä irtoaa vielä edukkaammin ekosähköä niin saa kertoa.

25 huhtikuuta 2014

Ensimmäiset osuusmaksun korot tilille

Jee, tänään napsahti ekat S-ryhmän korot tileille. KPO maksoi 20€ ja SSO 10€. Ja nämä siis kaikki tulee meidän perheelle kolmeen kertaan. Eli 90€ yhteensä tänään tullut "ilmaista" rahaa sisään, verovapaasti. Sen kunniaksi ostin 20€:lla Phoebuksen (Seligson) indeksiosuusrahastoa. Ai että tuntuu kivalta tuommoinen extra-raha. Varsinkin kun näin vuorotteluvapaalla ei pysty tekemään järkevästi mitään lisähommaakaan ilman että toisesta päästä polttaisi kynttilää, eli siis vuorottelukorvaus pienenee suunnilleen saman kuin mitä jostain lisäduunista saisi.
Viime vuonna kirjoittelinkin enemmän S-ryhmän osuuksien ostamisesta.

Asiasta toiseen. Meidän pihavarasto on ollut tyhjillään nyt muutaman viikon edellisen vuokraajan jäljiltä. Keskiviikkona tulee joku varastoa katsomaan, toivotaan että saadaan tehtyä soppari ainakin kesän yli. Heillä on joku remontti ja tarvitsevat siksi aikaa tavaroille hieman säilytystilaa. Tämmöset kivat lisätulot lähes nollapanostuksella (ilman kovinkaan isoa työtä siis) on kyllä nannaa.

Yhteensä kaikista pikkupuroista kertyy n. 227€/kk. osasta siitä täytyy tosin maksaa veroa. Tuon summan kun saisi kymmenkertaistettua ni johan olis. Siihen on kyllä vielä tosi pitkä matka. Listaanpas tähän hyvin vuoksi mistä sitä pikkurahaa tulee. Kaupungilta 57€ tukiperhekorvausta (tästä siis menee vero ja osa tietty kuluu menoihin), S-osuuskorot 35€, Metsäliiton korko 42€, Nordaxin tuottotili (8€). Yhteensä siis tuo 227€/kk. Nordaxin nykykorko on kyllä ihan pohjalukemissa. Siitä "sijoituksesta" kannattaisi hankkiutua eroon. Ne on vain olleet siellä lyhytaikaissäilytyksessä että saa edes vähän nollaa parempaa korkoa. Enskuussa NYC-Montreal -reissua ni eiköhän se summa sieltä Nordaxista hieman pienene.

24 huhtikuuta 2014

Viivästynyt lento - rahat takaisin?

Käytiin tuossa pääsiäisenä Kroatiassa lomailemassa. Eestaas oli Finnairin suora lento Dubrovnikiin. Mennessä tosin kävi niin että kun oltiin lennetty 1,5h niin kapu ilmoitti että jos ette vielä huomanneet niin aurinko onkin nyt koneen toisella puolella ja olemme menossa takaisin Helsinkiin. Eka luulin että kyse on aprillipilasta. Mutta ei, jonkun teknisen vian takia sitten siinä lennettiin takaisin Helsinkiin ja uudelle koneella sit uus lento. Hieman päälle neljä tuntia myöhässä sitten oltiin lopulta perillä kohteessa.

No sit heti selvittelemään että mites tämmösessä tilanteessa, saapiko jotain korvauksia? Kuluttajaviraston sivuilta löytyi tietoa että EU:n tuomioistuimelta on ennakkopäätös jotta yli 3h pituisista myöhästymisistä pitäisi saada vakiokorvaus. Meidän tapauksessa 400€ / lentolippu. Ylen sivuilta löysin sitten tekstiä siitä että lentoyhtiöt yrittävät luistaa noiden vakiokorvausten maksamisesta. No eipä ihme, isoista summista on kyse lentoyhtiön osalta. Lueskelin netistä muutakin asiaan liittyvää ja epäselväksi se sitten jäi että saadaanko noita korvauksia. No täytyy tehdä hakemus ja katsotaan miten käy. Jos teknisen vian on aiheuttanut vaikkapa moottoriin lentänyt lintu, niin korvauksia ei olisi tulossa. Muu tekninen vika taasen pitäisi oikeuttaa korvaukseen.

Pääasia kuitenkin että loma oli kiva ja rentouttava. Suosittelen Splittiä enemmänkin kuin Dubrovnikia Kroatian kävijiölle. KRKA-luonnonpuisto oli huikea! Sinne ihmeessä käymään jos matka käy Kroatiaan. Tai Splitvice-puistoon joka kuulema vielä  huikeampi, siellä ei tosin käyty. Nyt laukkuja purkamaan ja hakemusta tekemään.

16 huhtikuuta 2014

Oleellisin on se ensimmäinen 100 000€

Vähän tuossa tuli taas haaveiltua tulevaisuuden säästösuunnitelmista. Pyörittelin lukuja excel-taulukossa ja laskeskelin että jos säästöön saisi jotain haarukassa 0 - 1000€ / kk. Lukuja hetken pyöriteltyäni mun silmään laskelmat näyttivät siltä että semmonen 500€ kun pystyy kuukausittain säästämään ja sille kun saa vielä tuottoa niin se summa riittää. Ajan myötä summa alkaa kasvaa jo itsestäänkin osittain (korkoa korolle -efekti) ettei lisärahan määrä ole edes enää niin oleellinen. Kun laitoin taulukkoon vaikka 600€, 700€ tai 800€ kuukaudessa, ei kokonaissumman kasvuvauhti ollut edes superoleellisesti nopeampi. Mun taulukossa oli 9%:n tuotto-oletus (osake-indeksirahastoilla).

Ensimmäisen 100 000€:n kasaamiseen menisi 11 vuotta, seuraava sadan tuhannen pysäkki veisi enää 5 vuotta, sitten 4 vuotta, 3 vuotta ja 2 vuotta. Ja sitten olisikin jo kasassa 500 000€. Siinä vaiheessa rahan lisäys systeemiin ei näillä pikkupanoksilla, kuten 500€/kk ole enää edes järkevää. Itseasiassa tuosta 200 - 300 000€:sta alkaen on lähes "turhaa" lisätä rahaa vaan riittää kun odottelee että saa korkoa kohtuullisen kokoiselle pääomalle. Tarkoitan turhalla sitä, että tietty säästö on aina kotiinpäin mutta summan kasvuvauhdille tuolla rahan lisäyksellä ei oleellista merkitystä enää ole.

Tuo ensimmäinen 11 vuotta on tietysti kohtuullisen pitkä aika. Mutta niinhän sitä sanotaan että alku aina hankalaa. Meillä on tällä hetkellä asuntolainaa jäljellä 120 100€. Jos tätä vielä lyhentelis semmoiset 10 000 - 15 000€ maximipanostuksella, eli sillä mitä voi. Ja sen jälkeen sitten siirtyis minimilyhennykseen mikä tarkoittaa koron kera noin 500€/kk panosta asuntolainaan. Ja loput rahat menisi osakekuvioihin, eli toivon mukaan tuo 500€/kk. Tai enemmänkin, miksei. Jos nyt ei muuta tekemistä rahoilleen keksi.

Mutta siis reilu vuosi vielä jos keskittyisi lainan lyhentelyyn ja sitten panostaisi tuohon osakehässäkkään enempi. Asiaan kyllä vaikuttaa sekin jos tästä uskallan lähteä yrittäjäksi niin sitten jää nähtäväksi miten rahoja riittää johonkin ylimääräiseen. Jos vaikka saisi starttirahan niin sitten ois ainakin joku perustulo millä selviytyä eteenpäin. No saas nähdä miten tästä syksyllä jatketaan eteenpäin.



03 huhtikuuta 2014

Ledivaloilla säästöä

Olen pitkään odotellut että jospa meiltä vanhat lamput menis jo rikki jotta saisin tilalle hankittua tuoreempaa ledi-tekniikkaa. Mielessä tietty sähkönsäästäminen. No nyt alkaa olla jo melko hyvä tilanne asunnossa, yli puolet valoista on jo lediä. Loput vaihtuu kunhan vanhat sanoo sopimuksen irti. Yhtenä esimerkkinä tuommoinen katosta roikkuva kattovalaisin johon menee 9 lamppua, aikaisemmat oli 25 wattisia, pidimme niitä siinä 4kpl sähkönsäästön takia. eli yhteissumma 100 wattia.

Nyt kun siitä hajosi viimeinenkin vanhanmallinen lamppu niin laitoin tilalle 9kpl:ta ledejä joista jokainen vie virtaa kokonaista yhden watin. Eli yhteensä 9 wattia. Alle kymmenesosa alkuperäisestä! Ja näyttää vielä paremmalta kun valaisimen idea on tietty että kaikki valot on käytössä eikä vain osa. Valoakin tulee ihan tarpeeksi kun tuo ei tilan ainoa valaisin kuitenkaan ole. On se nykymaailma ihmeellinen. Jospa tämä alkaisi jossain vaiheessa näkyä vieä sähkölaskussakin. Toki suurin osa sähköstä menee pakastimeen ja vastaaviin jotka on kyllä A-energialuokkaa.

Periaatteen miehenä olen valinnut ekosähkön joka lienee vähän kalliimpaa kuin "tavallinen". Silti sitä toivoisi että sähkölasku olisi hieman pienempi. Pyritään sammuttamaan valot kun ei olla huoneessa ja saunotaan heti kun kiuas on lämmin yms. mutta menee sitä sähköä silti. Meillä nyt tässä 111 neliön asunnossa vuoden (sen aikaa on asuttu tässä) keskiarvo on 32€/kk kun lasketaan kaikki verot ja siirtomaksut mukaan. Loka-marras-joulukuulta kylläkin n. 43€/kk, tämä viimeisin mistä mulla on varmat tiedot. Ehkä sitä talvella menee vähän enemmän.. Turhan lähelle kyllä jo viittäkymppiä mennyt laskut kyllä. Vaihteluvälikin on aika iso 24 - 43€. Hmm, pienin lasku on tosin heinäkuulta jolloin tulee vähemmän oltua paikalla.

Pidemmän aikaa ollut suunnitelmissa sähkömittarin lainaaminenkin. Sitä en vielä ole saanut aikaiseksi. Olispa joku älytalo että pystyis oikeasti seurailemaan mitä mikäkin muutos vaikuttaa. Tuntuu ettei tuo ledihomma kyllä sähkölaskun loppusummassa vielä ole oleellisesti päässyt vaikuttamaan. Tehdään jo vähän niinkuin kaikki sähkönkulutuksen hillitsemiseksi, ei oikein osaa sanoa mitä vielä voisi tehdä erilailla jotta elämä ei ihan kynttilänvalossa mene mutta sähköä ei kuluisi kuitenkaan liikaa. No ehkä jotain pientä on, esim. tietsikat meillä on aina päällä eli lepovirta vie jotain mutta se ei liene mitään älyttömiä ole, pienistä koneista kuitenkin kyse.

Laskeskelin jopa jos olisi talon katolle asentanut aurinkopaneeleita mutta niiden hinnat oli aivan liian kovia. Investoinnin kuoletus olisi vienyt jotain 50 vuotta. Eli ei valitettavasti kannata. Muuten ajatustasolla olisi kyllä kiinnostanut tosi paljon. No nyt meni jo ledivaloista kaikenlaiseen muuhun sähkönkulutusjuttuun. Hyviä sähkönsäästävinkkejä vastaanotetaan kyllä!

01 huhtikuuta 2014

Säästöä kännykkäliittymässä

Huomasin Hesarissa (jonka saan ilmaiseksi naapurilta joka on Sanomalla töissä mutta joka ei lehteä lue) olleen Telefinlandin mainoksen edukkaasta kännykkäliittymästä. 500min puhetta, 100 tekstaria ja 21 meganen netti. Ja hinta 14€/kk. No kappas, mullahan on sama mutta pienemmällä, 300min kuukaudessa puhepaketilla ja hintaa on enemmän, olikohan 19 tai 21€.

No ei muuta kun kirjauduin Telefinlandin palveluun ja klikkasin etuhinnan voimaan. Heh, helppoa. Hinta on voimassa 12kk. Tarjous tosin loppui viikonloppuna jo. En tiedä jos joku on kiinnostunut että irtoaisko tuo vielä samaan hintaan. Mun tarpeisiin just passeli ja hintakin jees. Tämä ei sitten ole mikään maksettu mainos. Eikä myöskään aprillia kuten edellinen 6+1 -postaus.

Lotossa 6+1

Tämähän meni melkein kuin mentalisti Nora Karmalla! Itse en edes lottoa mutta kaveri toi kylään tullessaan lottolapun ja sieltähän sitten osui 6+1 oikein. Nyt sitten pitäis keksiä mihin sijoittais n. 23 000€ ylimääräistä. Ehdotuksia?

13 maaliskuuta 2014

Veroilmoitus

Postiluukusta tipahti veroilmoitus. Kävin sen läpi ja aina tähän mennessä olen jotain lisättävää tai korjattavaa keksinyt mutta nyt tuntui että en keksi oikein mitään. En saa edes julkisten lippua vähennettyä kun olen ollut viime vuonna vain osan vuodesta töissä kun aloitin vuorotteluvapaan kesällä. No eikai sinne väkisin mitään voi kehitellä. Tai voihan sitäkin mutta se ei liene järkevää. Vielä en nää sitä tuliko plussaa vai miinusta kun "Verotuksen lopputulosta ei ole voitu laskea koska sinuja ja/tai puolisosi elinkeinotoiminnan veroilmoituksen palautuspäivä on 2.4.2014.."

Olis kyllä ollut kiva jo tietää miten kävi tuloksen kanssa. Aikaisemmin ei ollut niin väliksi vaikka ois tulle hieman enemmänkin takkiin mutta näillä mini-tuloilla toivois että ei ainakaan pahasti menis miinukselle. En ole supertarkkaan jaksanut noita aina etukäteen laskeskella, olen vain pitänyt perusprosenttia hieman korkeammalla kuin mitä tarjoavat. Tällä taktiikalla on ihan ok lopputulokseen aina päädytty, eli ei mitään älyttömiä mätkyjä. Paitsi mitä yhtenä vuotena tuli kun en tajunnut että joka euro opintorahasta piti maksaa takaisin kun tyhmänä menin heti opintojen jälkeen töihin. Silloin mätky oli jotain kahden ja kolmen tonnin välistä. Oli siinä hetkeksi maksamista.


05 maaliskuuta 2014

Asunnon hinnasta tinkiminen

P.Ohatta kirjoitteli blogissaan ostaneensa asunnon. Asuntokaupat oli tehty tosi vauhdilla asunnon etsinnästä alkaen. Lopputulos lienee ihan pätevä kun löysi sopivan asunnon ja kaupat syntyi. Tästä tuli mieleen meidän perheen hieman erilainen asunnonvaihtoprosessi. Tässä siitä tarina.

Asuimme kerrostalokolmiossa joka oli meille vaimoni kanssa ihan pätevä asumismuoto. Siinä huvikseen kuitenkin välillä vilkuiltiin asuntoja, se on välillä ihan hauska harrastus. Noin vuoden verran niitä asuntoja sitten katseltiin, välillä vakavammin ja välillä vähän vähemmän vakavasti. Joissakin näytöissäkin käytiin. Sitten osui kohdalle kiva rivarineliö. Sitä käytiin katsomassa. Se oli todella kiva mutta hinta oli myös sen mukainen. Asunto sijaitsi uudessa rivitaloyhtiössä josta kolme muuta asuntoa oli jo myyty ja tämä neljäs oli vielä tyhjillään. Asunto oli ollut tyhjillään n. 7kk. Ensimmäinen asunto oli myyty kun yhtiö valmistui ja kaksi muuta hieman valmistumisen jälkeen.

Heitin sähköpostilla törkeän halvan tarjouksen. Ei mua kuitenkaan naurettu pihalle vaan pyydettiin neuvottelemaan asiasta. Tehtiin sitten ihan kirjallinenkin tarjous joka oli myös tosi alhainen pyyntiin verrattuna. Ei mennyt läpi. Sähköpostilla ja puhelimella sitten jatkui tinkaaminen. Lopulta pääsimme sopuun hinnasta, oli ihan molemmilla kyllä siinä aivan rajoilla että kaupat syntyi. Asunto oli kuitenkin sen verran arvokas että 4,45%:n tinkiminen tuntui kyllä paljolta.

Yksi syy siihen että saimme kaupat tehtyä edukkaaseen hintaan, oli varmasti se että neuvottelimme välittäjät välistä ulos ja kävimme dialogia asunnon rakennuttajan kanssa suoraan. Näin välistä jäi (iso) välityspalkkio. Mutta siis että uudestakin asunnosta voi tinkiä niin että tarjous vielä menee läpi. Varsinkin jos asunto on jo valmistunut ja ollut jo hetken tyhjillään. Alue ei kuitenkaan ole mikään huono tässä tapauksessa, ja olihan nuo muut asunnot tuosta menneet kaupaksi muutaman kuukauden välein kuitenkin. Ehkä tämäkin olisi mennyt kuukauden-parin päästä täyteen hintaan? Sitäpä ei kukaan tiedä.

No mutta nyt on tässä aika tasan vuosi asuttu ja kivaa on ollut ja lainakin on lyhentynyt. Tosin lainaa vielä piisaa useaksi vuodeksi. Siitä ei kuitenkaan kannata ressiä ottaa.

Asunnonvaihtoa kukin siis tyylillään.

28 helmikuuta 2014

Rahantulo sitten loppu

Luulin että olisin jo viikko sitten perjantaina saanut vuorottelukorvauksen. Mutta eipä tullut, ajattelin että no, ehkä se tulee sitten seuraavan viikon perjantaina eli tänään. No ei tullut. Välillä nimittäin joku arkipyhä tai muu on siirtänyt maksua jonkun verran eteenpäin enkä ollut ihan varma meneekö juttu neljän viikon periodilla vai oliko se jotenkin kuun viimeinen päivä tms.

Soitin sitten äsken YTK:lle ja kyselin että missäs rahat luuraa. Olivat sitten keskeyttäneet koko maksamisen kun olivat joku viikko sitten laittaneet kyselyn että meille on haettu kotihoidontukea joka saattaa vaikuttaa mun vuorottelukorvaukseen. Että toimittakaas selvitys tästä 3.3. mennessä että kumpi sitä tukea saa jne. Mutta lapussa ei mitään mainintaa ollut että rahantulo lakkaa selvityksen ajaksi..

Tosi kiva yllätys. Ensinnäkin kotihoidontukea saadaan vasta jostain toukokuun puolesta välistä. Ehkei sitä ois pitänyt näin ajoissa hakea tai jotain. Ja oishan tuossa voinut joku mainita olla että rahaa ei sitten tipu ollenkaan ennenkuin asia on selvitetty. Kyseinen selvitys on sentään jo nyt postissa enkä jäänyt odottelemaan tuota 3.3. vaikka rahantyssäyksestä ei silloin ollutkaan vielä tietoa.

Eipä ole kiva olla tämmöinen tukien varassa eläjä tällä hetkellä. Jos olisin töissä ja palkkaa ei joku kuu olisikaan tiedossa niin kyllä olettaisin että saisin siitä jonkun ilmoituksen että btw. me ei nyt sitten sulle tässä kuussa mitään maksetakaan. Ettei noin vain jätettäisi välistä maksua. Huh mitä touhoa. Kun elää tommosella tonnin kuussa -tuloilla vielä ni ei sinne tilille jää hirveesti ylimääräistä vaan se mitä tulee, menee elämiseen. Ei se nyt muuten olis niin päivän tai viikon päälle milloin rahat tilille tulee.

Lupaili asiakaspalvelu (23 minuutin jonottamisen jälkeen) että rahat vois olla tiistaina tai keskiviikkona tilillä. Sitä sitten odotellessa. Onneks on Visa-kortti.

26 helmikuuta 2014

Oleelliseen keskittyminen

Huomasin että olen käyttänyt aikaa ja energiaa liikaa pienien juttujen säätämiseen. Olen etsinyt muutaman euron säästökohteita sieltä täältä. Eihän siinä sinänsä ole pahaa mutta monesti nuo pienet jutut vie kohtuuttomasti aikaa ja ajatuksia. Säästölinjallahan tässä on jatkossakin mentävä tuloista johtuen. Mutta aion nyt uskoa sen kun sanotaan 20 / 80 - säännöstä että kahdenkymmenen prosentin panoksella saa tuloksista aikaiseksi kahdeksankymmentä prosenttia. Eli aion keskittyä olennaiseen. Tästä vain saa muistuttaa itseään kyllä joka päivä. Olen tehnyt ainakin joitain selkeitä aikatauluja itselleni projekteissa jotka haluan tapahtuvaksi. Näin saan tehtyä oleellisia asioita ajoissa.
Juuri nyt oleellista on tehdä vauvalle aamupuuro joten sinne siis =)

20 helmikuuta 2014

Mastercardin käytön kustannukset

Tänään tuli postissa uusi palveluhinnasto koskien Stockmannin Mastercard - korttia. Hinnastossa mainitaan että:
-Mastercard -luoton kuukausi- /vuosi- / perustamiskustannus 0€
-Mastercard - luoton laskutus- / tilinhoitopalkkio (kun luotto on käytössä) 5,00€/kk

Eli suomeksi sanottuna jos ostan eurolla jotain kyseisellä kortilla (luotoksi siis) ja maksan sen ensikuussa, joudun siitä ilosta maksamaan 5€:n laskutuslisän. Kyseinen kortti on semmonen hätävara kun se on ihan ilmainenkin ollut. Joskus nettiostoksiin tarvinnut tai ulkomailla. Mutta jos sen käytöstä tosiaan joutuu tuon vitosen kuussa jatkossa maksamaan ni voipi mun kohdalta jäädä vähän hiljaiseksi kortin käyttö. Onneksi jää vielä S-Pankin Visa jossa ei moista maksua ole. Plussakortissa on muuten myös Mastercard-ominaisuus. Täytyypä varoa sitäkin. Olis ollut kiva jos olis Visan lisäksi ollut Mastercardkin kun ei sitä aina tiedä mikä käy missäkin mutta en ehkä uskalla tuommoista pommia säilyttää lompakossa jatkossa, vahingossa sitä vielä joskus käytän jos en muista tuota yllätystä..

14 helmikuuta 2014

Ystävänpäivä

Nyt täytyykin heti lähteä ostamaan vaimolle kukkia. Tämähän on joka miehen velvollisuus. Tosi kalliita ne kyllä on, kymmenen euroa hujahtaa ihan hetkessä. Ja joku pikku-suklaa siihen mukaan ni avot! Ja ehkä kortti vielä. Muutama kymppi tuohon menee mutta on se sen arvoista.

Elämän ilot on juuri niitä pieniä iloja. Pienistä hetkistä ja huomioimisista koostuu onni.

13 helmikuuta 2014

Isyysvapaa syksyllä

Tänään tuli Kelalta postia että mulle on myönnetty elo-syyskuulle isyysvapaa. Saan kuussa n. 2000€ miinus veroprosentti (joka on tänä vuonna pieni). Huh, tuntuupa hurjalta summalta! Viikko vielä seuraavaan "palkkapäivään" jolloin saan n. 900€. Elo-syyskuussa saan sitten tuplasti enemmän, jee!
Täytynee sitten vaihtaa blogin nimi Kitupiikiksi kun en enää ole vuorotteluvapaalla oleva Kitupiikki. Syksyllä sitten pitäis jäädä kyllä hyvin rahaa johonkin kivaan, kuten lainanmaksuun. No tosin tuo on vain lyhyt aika tuo pari kuukautta, katsotaan miten sitten loppusyksy tai enemmänkin ensvuosi..

Tuhannen euron kuukausituloilla kyllä pysyy hengissä kun on vaimo joka hoitaa omaa osuuttaan ahkerasti. Ja tosi ahkerasti hoitaakin. Mutta kieltämättä onhan se kiva joskus saada hieman enemmänkin rahaa käteen. Nytkin tuntuu kyllä epäreilulta kun olen vain kotona tekemättä mitään ja mulle tulee se melkein tonni kuussa tilille joka kuukausi. Saati sitten syksyllä.. No mutta täytyy nyt nauttia kun kerrankin saa jotain "ilmaista". En ole aikaisemmin saanut mitään tämmöistä vastikkeetonta rahaa kuten työttömyysrahaa, johtuen siitä että mulla on ollut jonkunlainen yritys sivussa pystyssä vaikka töitä olis ollut vähemmänkin. ja opintorahatkin jouduin maksamaan takas kun menin opintojen jälkeen tyhmänä heti töihin.

Syksyä odotellessa. Nyt viikko seuraavaan tilipäivään ja tilillä ehkä jotain parikymppiä. =)
Täytyy sanoa että vaimo käy kaupassa jos ruoka loppuu.



Katsastus läpi

Jes! Auto meni ekalla katsastuksesta läpi. Tätä ei olekaan aikoihin tapahtunut. Tosin yksi putkenpätkähän sinne piti käydä vaihdattamassa muttei hintaa tullut remontille kuin 150€. Pakokaasumittaukset sain lähimmällä ammattikoululla teetettyä ilmaiseksi ja katsastuskaan ei kustantanut kuin 39€, joku avajaistarjous. Alle 200€:n siis koko roska. Tällä pitäis sitten taas vuosi selvitä, toivottavasti. Autolla on nyt ikää neljätoista vuotta. Voihan se olla että tässä vuoden mittaan jotain pakollista ilmaantuu, katsotaan miten käy.

10 helmikuuta 2014

Mitä jos voittaisit lotossa?

Kukapa ei joskus olisi haaveillut lottovoiton tuomista miljoonista? Varsinkin Suomalaisilla tuntuu olevan lauantai-illan ainoa huvi seurata teeveestä pyöriviä palloja vaikka todennäköisyys voitolle onkin lähes olematon.

Itseäni kiinnostaa ihmisten suhtautuminen rahaan ja ahneuteen. Kysehän ei siis ole "vain rahasta" vaan elämän arvoista. Moni haluaisi elää erilaista elämää kuin mitä elää tällä hetkellä. Että on jokin este jonka vuoksi ei voi toteuttaa itseään, on ikäänkuin vankina omassa elämässään. Mutta jos sen miljoonan tai pari voittaisi, niin sitten..

Tosiaan, mitä jos oikeasti voittaisit? Maksaisitko asuntolainan pois? Ostaisit vähän paremmanmerkkisen auton? Hieman matkustelisit? Lopettaisit jopa päivätyön?
Okei, mutta mitä sitten? Miten ne miljoonat tilillä tai jossain muualla oikeasti muuttaisi elämääsi?

Asiaa kannattaa pysähtyä miettimään ja laittaa elämän arvot järjestykseen jos ne ei ihan vielä sitä ole. Itsekin monien blogien innoittamana haaveilen jossain määrin taloudellisesta riippumattomuudesta. Eli vähän samasta kuin lottovoitto, tosin todennäköisyysprosentti onnistumiselle on hieman parempi.

Mitä tekisin jos voittaisin lotossa tai olisin vain muuten taloudellisesti riippumaton esimerkiksi kokopäivätyöstäni? Tätä kun tarpeeksi puntaroin päässäni, tajusin että monet, lähestulkoon kaikki, ne asiat voin tehdä jo nyt jos vain haluan ja uskallan. Jos minulla vaikka olisi päähänpinttymä syödä kallista kaviaaria, joo okei en voi sitä joka päivä ostaa, mutta vaikka kerran kuussa se on mahdollista alkaen vaikka tänään.

Jos en olisikaan joka päivä töissä 9-17, mitä sen ajan tekisin? Näin vuorotteluvapaalla on huomannut että kyllä sitä nopeasti jotain projekteja kaipaa. Nyt tietty vauvan hoitaminen vie leijonanosan ajasta mutta se nyt on tottakai kivaa. Kohta vauva on jo sen verran iso että viihtyy itsekseen leikkimässä joten omille projekteille jää paremmin aikaa. Jonkun sortin yrittäjäksi varmaan alkaisin (lue: alan oikeasti jossain vaiheessa) ja tekisin sellaisia töitä mitkä itseä innostaa ja hieman vähemmän kuin 40h viikossa jotta jää perheellekin aikaa. Mutta tämäkään ei vaadi lottovoittoa, uskallusta vain.

Loppujen lopuksi on kyse siitä, tietääkö ihminen itse mitä oikeasti haluaa (tehdä). Ja siitä uskaltaako siihen lähteä. Onhan siitä hieman apua jos on taloudellisesti turvatumpi selusta vaikka sen lottovoiton turvin tai muuten edes osittain taloudellisesti riippumaton. Mutta tärkein on se että on rohkeutta.

Tiedätkö Sinä mitä todella haluat? Ja onko Sinulla uskallusta tehdä se (ilman että jäät odottamaan lottovoittoa) ?

07 helmikuuta 2014

Autoilu on kallis harrastus

Just kun pääsin kehumasta että tilillä oli kerrankin vähän ylimääräistä, nimittäin 400€. Ei ole enää. Auton katsastus lähestyy ja auto vaatii hiukkasen huoltoa sitä ennen. Kävin paikallisen ammattikoulun autolinjalla (ilmaiseksi) mittauttamassa pakokaasupäästöjä, tästä ilosta katsastuksen yhteydessä on tapana yrityksillä laskuttaa 15-17€. Muuten hyvä mutta mittaus ei onnistunut kun putki kuulema vuotaa. Kävin sitten sitä pajalla näyttämässä, yritti ensin vähän paikkailla mutta edelleen fuskasi ja joutui vaihtamaan viimeisen putken pätkän ja tästä hyvästä laskua 150€. Ei tuo kallis paikka ole missä kävin mutta kyllähän tuo rahaa silti söi. Maanantaina olis tarkoitus käydä uudemman kerran mittauttamassa pakokaasupäästöjä, nyt luulisi onnistuvan.

Ensviikolla sitten voisi kokeilla miten katsastuksessa käy. Mikäli ei tule mitään älyttömiä korjauslistoja eli ettei autoa vielä kannata pöpelikköön ajaa niin voisin vaihdattaa jakopään hihnan. Sitä ei viitsi ennen katsastusta teettää jos tulee enemmänkin remonttia vaativia juttuja. Helpolla 14 vuoden ikäisellä autolla remonttien hinta on enemmän kuin vastaavan auton ostohinta. Autolla on arvoa nyt ehkä joku reilu 1000€. Tässä hintaluokassa alkaa olemaan jo merkitystä sillä miten täysi on bensatankki. Autoa myydessähän tankki kannattaa olla melkein tyhjillään..

Muutaman viikon päästä onneksi tulee (kolmen kuukauden välein tuleva) pihavaraston vuokranmaksupäivä, siitä saa sen muutaman sata euroa ylimääräistä. Niillä rahoilla voisi tuota autoa fiksailla. Ensviikolla sitten jännätään mitä katsastaja sanoo.

05 helmikuuta 2014

Älä ressaa rahasta

Nyt on semmoinen elämänvaihe menossa että jostain syystä ei jaksaisi eikä haluaisi niin seurailla ihan koko aikaa raha-asioitaan. Aikaisemmin tuli päivittäin jotain kelailtua että mites rahakuviot menee. Mulla kun on ollut tapana vielä vähän turhan ahkerasti siirtää rahoja käyttötililtä johonkin tuottavampaan paikkaan. Eli vaikka ois pienetkin tulot niin jos on näyttänyt että tilille jää/kertyy enempi rahaa kuin oletan tarvitsevani niin olen vaikka parilla kympillä ostanut Seligsonin (Phoebus) rahastoa. Tämä sitten on johtanut siihen että tilillä on usein ollut tosi vähän rahaa ja joskus sitten jopa liian vähän. Se taas on johtanut siihen että melkein päivittäin on pitänyt vahdata tilin saldoa että missä mennään.

Taktiikka on hieman vaihtunut, ihan suunnittelematta. Tässä kuussa en ole laittanut Seligsoniin, ainakaan vielä, yhtään mitään. Tililläkin on rahaa n. 400€ ja seuraavaan "palkka"päivään on kaksi ja puoli viikkoa. Ihan kiva fiilis kun rahaa on noinkin ruhtinaallisesti, eli vaikka ostaisin jotain vähän isompaakin niin tili ei ihan heti ole nollassa tai ainakaan miinuksella. Nyt riittää jos kerran viikossa tarkistan saldon.

Tottakai sillein iisisti on elettävä pienillä tuloilla varsinkin mutta se nyt tulee jo äidinmaidosta. Kiva kuitenkin jos saa hieman vaihdettua tuota vahtaus-asennetta tilin saldon suhteen. Ehkä muutan tapoja ja jätän hieman useamman satasen tilille lojumaan palkkapäivän jälkeenkin. Saapahan sitten otettua hieman rennommin. Voi sitten keskittyä hieman isompiin asioihin ja saada paremmin jotain aikaiseksi, tilin saldon vahtaaminen kun ei ole kovin tuottoisaa puuhaa.

28 tammikuuta 2014

Korkotuotot

Meidän vuorotteluvapaan ajalle varattu matkailuraha on ollut tallessa Ruotsalaisessa Nordax-nimisessä yrityksessä. Aikoinaan sieltä sai ihan ok korkoa rahoilleen, taisi olla 3,50%. Ajan myötä korko on koko ajan laskenut ja vuoden 2013 marraskuussa ne tiputti sen 1,55%:iin. Saldo oli sentään jonkun satasen kasvanut kun suurimman osan vuotta korko oli isompi. Nykytasolla tuolla ei kyllä paljon rahojaan kannata makuuttaa. Mikäli ei saada koko pottia syksyyn mennessä käytettyä matkailuun niin täytyy kehittää rahoille järkevämpi paikka. Oisko tylsästi vain asuntolainan maksuun? Vai mitä ehdotetaan Nordaxin tilalle?

22 tammikuuta 2014

Luottokortti yrittäjälle

Vaimoni tekee töitä toiminimensä kautta. Hän tarvitsee silloin tällöin luottokorttia nettiostoksiin tai muuhun. Hänellä kun ei omasta takaa kyseistä korttia ole, olen lainaillut omaani. Muutaman häsläyksen jälkeen päätin että nyt hankitaan vaimolle oma kortti. On nimittäin selkeämpää että tietää mitä menoja omalta kortilta on mennyt ja voi helpommin seurata tilannetta.

Laitoin vaimon puolesta korttihakemuksen S-pankkiin josta kortin saa tietysti ilmaiseksi. Luottorajaksi hakemukseen laitoin 3000€. Mulla itsellä oli jossain vaiheessa kolmesta eri paikasta luottokortti 2000€:n luottorajalla ja vielä 5000€:n joku luottotili jonka tuputtivat asuntolainaa otettaessa joskus aikanaan. Vaimo tienaa enemmän kuin minä ja tällä hetkellä meillä on asuntolainaakin tosi maltillisesti asunnon arvoon nähden. Ajattelin että kortin myöntäminen olisi läpihuutojuttu.

No vielä mitä, sieltä tuli kirje että korttia ei myönnetä. Soitin sitten perään että mitä ihmettä, mistä syystä. Virkailija sanoi että he eivät perustele asiaa mitenkään, sitä ei nyt vaan myönnetty. Yritin sitten puhelimessa kysellä että millä spekseillä kortin mahdollisesti saisi ja miten asiassa tulisi nyt menetellä. En saanut mitään tolkun vastausta. Laitoin menemään uuden hakemuksen 2000€:n luottorajalla. Sieltä tuli sitten kirje että kortti on myönnetty mutta 1500€:n luottorajalla, toivottavasti kelpaa. No eipä se auta, täytynee sitten jossain vaiheessa kokeilla kepillä jäätä että josko rajaa suostuttaisiin nostamaan. Nyt vain odotellaan sitä korttia sitten saapuvaksi.

Veikkaisin kortin myöntämättömyyden johtuneen yrittäjyydestä. Mulla itsellä oli kuitenkin vakityö kun korttia olin hakemassa itselle. Mutta vaikeapa sanoa kun ei tosiaan mitään perustelua tullut..
Kortti sentään pitäisi olla matkalla postissa. Että loppu kohtuuhyvin, kaikki hyvin. Kunhan vielä sitä luottorajaa jossain vaiheessa suostuvat nostamaan.
Hakemuksessa en muuten muista että olisi kysytty esim. sitä miten paljon sulla on säästöjä tai muuta. Luultavasti vain se kuukausitulo on se mikä niitä kiinnostaa. Jos sulla on miltsi pankkitilillä ja tulot 0€/kk niin et saisi luottokorttia. Järkevää?

20 tammikuuta 2014

Vähemmän töitä, enemmän rahaa

Laskeskelin että kun syksyllä pitäisi jatkaa työntekoa että mitä jos tekisikin asioita vähintään vähän erilailla.. Kokopäiväisestä työstä palkkani oli 2750€/kk josta käteen jäi noin 2000€/kk. Jos tekisin puolikasta päivää, veroprosentti tippuisi tosi alas ja suhteessa käteen jäisi huomattavasti isompi prosentti bruttopalkasta. Silti summa (1200€/kk) puolipäiväisestä työstä on hiukkasen pieni jotta sillä tulisi kivasti toimeen. Välimuotojakin tietty on. Jos tekisin nelipäiväistä viikkoa, käteen jäisi parin tonnin sijaan n. 1750€/kk. Viidennen päivän poistiputtamisessa verohyöty on suurin. Nämä laskelmat on summittaisia mutta antavat suuntaa ihan tarpeeksi. Nettosumma viidennestä työviikon päivästä on siis 2000€ -1750€ = 250€ / 4 = 62,50€/päivä. Rahaa se on sekin mutta ei mitenkään hirmuisesti.

Voisin olla helposti sen yhden päivän viikossa kotona lapsen kanssa. Tai mitä jos edes sen yhden päivän viikossa käyttäisin yrittäjänä johonkin muuhun? Neljän päivän yrittäjä-hommista pitäisi pystyä laskuttamaan niin että käteen jäisi enemmän kuin 250€ jotta pääsisi voitolle. Ei kuulosta mahdottomalta tavoitteelta. Katsotaan sitten syksyllä mikä on tilanne mutta ainakin yhden päivän "tiputtaminen" kokopäivätyöstä houkuttelisi. Jos rohkeutta riittäisi, niin mikäli työnantajalle myös sopisi, voisihan sitä päiviä jättää enemmänkin pois. No.. ainakin se yksi..

12 tammikuuta 2014

Taloustaitojen perusteet

Peruskoulu on monelta osin outo paikka. Muistan ainakin opiskelleeni Suomen jokia pituusjärjestyksessä. Tai jossain muussa järjestyksessä, en muista enää. En myöskään kovin montaa jokea enää osaa nimetä, Iijoki ja Vantaanjoki on ainakin olemassa.. Jostain mielen sopukoista tulee myös Pudasjoki, ehkä olen ajanut sen nimisen paikan ohi, kai siellä sen niminen jokikin on oltava. Pointti kuitenkin että a) joko olen huonomuistinen tai b) etten ole listaa joista tarvinnut tarpeeksi usein (lue ikinä) tarvinnut jotta sen edelleen muistaisin.

Niin hieno järjestelmä kuin koulu onkin, silti siellä opiskellaan paljon hukkatietoa. Ajan joka siinä tärväytyy, voisi käyttää opiskellen jotain mitä elämässä tarvitsee. En tosin tiedä onko nykyinen koulujärjestelmä kovin erilainen kuin 80 ja 90-luvuilla oli. Silloin ainakaan ei ollut vallalla trendiä että nippelitiedon löytää kyllä Googlesta, tärkeintä on oppia oivaltamaan ja yhdistelemään asioita järkevällä tavalla.

Mitä ovat ne asiat joita ihminen väistämättä elämässään tarvitsee osata? Yksi on ainakin ihmissuhdetaidot. Niitä nyt toki koulussa oppii jonkun verran huomaamattaankin, ottamaan muita huomioon jne. En silti olisi pistänyt pahakseni jos koulussa olisi tarjottu enemmän eväitä vuorovaikutustaitoihin. Niitä kun jokainen tarvitsee joka päivä. Eikä niistä työelämässäkään haittaa ole, pikemminkin niistä on siellä todella paljon hyötyä.

Tuntuu että moni on elämässään jossain määrin hukassa joillain elämän alueillaan. Yksi näistä on talous. Tuloluokasta riippumatta liian monelle kertyy vain velkaa sen sijaan että edes jotain jäisi säästöön. No onko se ihmekään kun ei näitä asioita koulussa opeteta. Tai ainakaan aikoinaan ei opetettu. Muistan että yhteiskuntatiedon tunnilla taloudesta kyllä puhuttiin yleisellä tasolla, valtioiden budjeteista yms. Niillä tiedoilla on kuitenkin vaikea saada apua oman taloutensa rahankäyttöön.

Olisi tärkeää osata tehdä taloutensa kuukausibudjetti, seurata sitä ja ymmärtää sen tarkoitus. Näin esimerkkinä siitä mitä/miten asiaa voisi opiskella. Danske Bankin tekemä tutkimus vuodelta 2008 kertoo että yli puolet suomalaisista nuorista ei tiedä mikä on korko. Käsittämätöntä!
Siltä pohjalta sitten asuntolainan hakuun!

Opetetaankohan näitä asioita koulussa vieläkään?



02 tammikuuta 2014

Vuoden 2014 veroprosentti

Kävin nyt vihdoin laskemassa uuden veroprosentin verottajan laskurilla. Olen vuorotteluvapaalla vielä heinäkuun alun paikkaille, loppuheinäkuun kesälomalla, elo-syyskuun isyysvapaalla ja sitten loka-marras-joulu luultavastikin ihan oikeasti töissä. Tällä kombolla laskin vuoden tulot itselleni ja veroprosentiksi sain maltillisen 13,5%. Vuorottelukorvauksesta käteen jää siis 1038,40€ x 0,865 = 898,22€/kk. Kesään asti pitäisi tuolla kuukausisummalla siis pärjätä. Onneksi meitä on taloudessa toinenkin aikuinen, muuten menis kyllä naftiksi. Tuosta kun maksaa perusmenoja, yhtiövastiketta, kännykkälaskua, vesilaskua, sähkölaskua yms. niin ei monta satasta jää kyllä yli..

01 tammikuuta 2014

Luotoksi eläminen

Pidän käyttötilillä varani ihan minimissä. Ihan tarkoituksellakin. Ajatus siinä että ei tulisi tuhlattua kun on tunne että rahaa ei oikeasti ole lähes ollenkaan. Varsinaista vararahastoa ei mulla ole, siis semmoista mistä sais nopeasti käteistä tarvittaessa. Tällä hetkellä käyttötilin varojen vähyyteen vaikuttaa myös se että tuloni ovat tällä hetkellä kovin pienet, nimittäin 1040€/kk. Ja tämäkin sen ansiosta että loppuvuoden veroprosenttini on 0. Täytyypä seuraavaksi mennä verottajan sivulle laskemaan alkaneen vuoden uutta veroprosenttia.

Joulukuun loppupuolella tuntui että rahaa on hieman liikaa käyttötilillä, menin sitten tekemään asuntolainaan 150€ ylimääräisen lyhennyksen. Meni sitten joululahjoihin, bensaan ja ties mihin enemmän rahaa kuin olin ajatellut. Jouduin siis loppukuun elämään visan varassa. Huh. Kun sitten sain vihdoin vuorottelukorvauksen tililleni, maksoin visa-laskun pois. Tuntuipa ikävältä kun pienistä tuloista pamahti 300€ pois heti alkuunsa. Sen verran meni "miinukselle" joulukuu. Asiaan vaikutti myös se että ostin lapselle s-osuuksia joulukuussa reilulla 1200€:lla, tästä 300€ meni ihan käyttötililtäni.

No ei tässä paniikkia, onpahan taas sopivan köyhä tunne, tulee varmasti "tipaton tammikuu" rahojen osalta. Toivottavasti. Ja ymmärtää paremmin miltä tuntuu jos velkoja olisi, niitä ei ole kiva maksella. Asuntolainan lisäksi siis. Yritänpä jatkossa tehdä investointeja vasta kun oikeasti on rahaa. Oon aina vaan niin intona kun ois joku hyvä paikka laittaa rahoja. Tykkään tasasummista, nyt sain asuntolainan lyhennyksen jälkeen 125 000€:oon. :)

Nyt käyttötilillä on 380€ laskujen jälkeen tammikuulle. Katotaan miten käy.. Ei tuolla summalla kovin paljon juhlita. Vauvan hymyt on sentään ilmaisia.