Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuorottelukorvaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuorottelukorvaus. Näytä kaikki tekstit

25 huhtikuuta 2014

Ensimmäiset osuusmaksun korot tilille

Jee, tänään napsahti ekat S-ryhmän korot tileille. KPO maksoi 20€ ja SSO 10€. Ja nämä siis kaikki tulee meidän perheelle kolmeen kertaan. Eli 90€ yhteensä tänään tullut "ilmaista" rahaa sisään, verovapaasti. Sen kunniaksi ostin 20€:lla Phoebuksen (Seligson) indeksiosuusrahastoa. Ai että tuntuu kivalta tuommoinen extra-raha. Varsinkin kun näin vuorotteluvapaalla ei pysty tekemään järkevästi mitään lisähommaakaan ilman että toisesta päästä polttaisi kynttilää, eli siis vuorottelukorvaus pienenee suunnilleen saman kuin mitä jostain lisäduunista saisi.
Viime vuonna kirjoittelinkin enemmän S-ryhmän osuuksien ostamisesta.

Asiasta toiseen. Meidän pihavarasto on ollut tyhjillään nyt muutaman viikon edellisen vuokraajan jäljiltä. Keskiviikkona tulee joku varastoa katsomaan, toivotaan että saadaan tehtyä soppari ainakin kesän yli. Heillä on joku remontti ja tarvitsevat siksi aikaa tavaroille hieman säilytystilaa. Tämmöset kivat lisätulot lähes nollapanostuksella (ilman kovinkaan isoa työtä siis) on kyllä nannaa.

Yhteensä kaikista pikkupuroista kertyy n. 227€/kk. osasta siitä täytyy tosin maksaa veroa. Tuon summan kun saisi kymmenkertaistettua ni johan olis. Siihen on kyllä vielä tosi pitkä matka. Listaanpas tähän hyvin vuoksi mistä sitä pikkurahaa tulee. Kaupungilta 57€ tukiperhekorvausta (tästä siis menee vero ja osa tietty kuluu menoihin), S-osuuskorot 35€, Metsäliiton korko 42€, Nordaxin tuottotili (8€). Yhteensä siis tuo 227€/kk. Nordaxin nykykorko on kyllä ihan pohjalukemissa. Siitä "sijoituksesta" kannattaisi hankkiutua eroon. Ne on vain olleet siellä lyhytaikaissäilytyksessä että saa edes vähän nollaa parempaa korkoa. Enskuussa NYC-Montreal -reissua ni eiköhän se summa sieltä Nordaxista hieman pienene.

28 helmikuuta 2014

Rahantulo sitten loppu

Luulin että olisin jo viikko sitten perjantaina saanut vuorottelukorvauksen. Mutta eipä tullut, ajattelin että no, ehkä se tulee sitten seuraavan viikon perjantaina eli tänään. No ei tullut. Välillä nimittäin joku arkipyhä tai muu on siirtänyt maksua jonkun verran eteenpäin enkä ollut ihan varma meneekö juttu neljän viikon periodilla vai oliko se jotenkin kuun viimeinen päivä tms.

Soitin sitten äsken YTK:lle ja kyselin että missäs rahat luuraa. Olivat sitten keskeyttäneet koko maksamisen kun olivat joku viikko sitten laittaneet kyselyn että meille on haettu kotihoidontukea joka saattaa vaikuttaa mun vuorottelukorvaukseen. Että toimittakaas selvitys tästä 3.3. mennessä että kumpi sitä tukea saa jne. Mutta lapussa ei mitään mainintaa ollut että rahantulo lakkaa selvityksen ajaksi..

Tosi kiva yllätys. Ensinnäkin kotihoidontukea saadaan vasta jostain toukokuun puolesta välistä. Ehkei sitä ois pitänyt näin ajoissa hakea tai jotain. Ja oishan tuossa voinut joku mainita olla että rahaa ei sitten tipu ollenkaan ennenkuin asia on selvitetty. Kyseinen selvitys on sentään jo nyt postissa enkä jäänyt odottelemaan tuota 3.3. vaikka rahantyssäyksestä ei silloin ollutkaan vielä tietoa.

Eipä ole kiva olla tämmöinen tukien varassa eläjä tällä hetkellä. Jos olisin töissä ja palkkaa ei joku kuu olisikaan tiedossa niin kyllä olettaisin että saisin siitä jonkun ilmoituksen että btw. me ei nyt sitten sulle tässä kuussa mitään maksetakaan. Ettei noin vain jätettäisi välistä maksua. Huh mitä touhoa. Kun elää tommosella tonnin kuussa -tuloilla vielä ni ei sinne tilille jää hirveesti ylimääräistä vaan se mitä tulee, menee elämiseen. Ei se nyt muuten olis niin päivän tai viikon päälle milloin rahat tilille tulee.

Lupaili asiakaspalvelu (23 minuutin jonottamisen jälkeen) että rahat vois olla tiistaina tai keskiviikkona tilillä. Sitä sitten odotellessa. Onneks on Visa-kortti.