05 marraskuuta 2013

Keskimääräinen asuntovelka

Tilastokeskuksen tuoreimpien tilastojen mukaan Suomalaisella asuntovelkaisella asuntokunnalla on keskimäärin 92 370€ asuntolainaa. Pääkaupunkiseudulla lainaa on 121 950€ per asuntokunta. Viimeisen 10 vuoden aikana summa on lähes tuplaantunut ja kasvanut siis joka vuosi.

Meidän asuntokunnalla (suom. minä ja vaimo) asuntolainaa on tällä hetkellä 127 150€. Olemme siis tuossa suhteessa varsin keskivertoja. Tilasto kuitenkin jatkaa mahdollisesti kasvuaan kun meidän laina taas pienenee. Eli ensvuonna oltais jo alle keskiverron asuntolainan pk-seudulla. summa on edelleen kuitenkin sen verran iso ettei tässä vielä hurraamaan pääse.
Tilastoista vielä että vain kolmanneksella asuntokunnista on asuntovelkaa. Melko pienellä osalla siis. Lapsellisista sen sijaan asuntolainattomia on kolmannes. Eli kuulutaan enemmistöön asuntolainallisena lapsiperheenä. Hurjalta näyttää tilastot kun vuosittainen kasvu on kovaa ja jatkuu vain joka vuosi. Inflaatiokaan ei selitä velkojen noin kovaa kasvua. Huh, onneksi ei olla kuitenkaan tilastojen vankeja vaan tehdään omat ratkaisut ja toivottavasti pian ollaan jotain muita kuin keskivertoja tilastojen mukaan. Velkaantumisesta puhuttaessa siis.

4 kommenttia:

  1. Sitä haluaa, mitä ei ole. Te haluatte päästä eroon asuntolainasta. Mä taas haluan keskiveroiseksi ihmiseksi ja siksi mielessä on asuntolainan ottaminen, ehkä piankin.

    Mulla on tällä hetkellä siis ihannetilanne siinä, että en joudu maksamaan asuntolainaa, mutta tällä on kääntöpuolensa. Omakotitalomme on yksin miehen nimissä, onhan hän sen yksin maksanutkin ennen meidän yhteistä elämää. Mun varallisuuteni ei kartu, eikä asuntojen hinnannoususta saa osuutta, kun omaa asuntoa ei ole. (yksi puolikas sijoitusasunto on, joten ihan osaton en ole) Nyt ajatuksena on ostaa asunto, jotta minäkin saan osani ihanasta ja tunteita herättävästä asuntovelallisen arjesta.

    VastaaPoista
  2. se on kyllä totta että aina se ruoho näyttää kivemman väriseltä aidan toisella puolen. on lainattomuudessakin puolensa, ittellä tavoite saada laina jonnekin alle 100 000:n, jos korot nousee ni pienempi lainanpääoman määrä ois sit paljo kivempi. sit jos rahaa on ni sitä vois laitella rennommin sijoituksiin.

    VastaaPoista
  3. kuulostaa kohtuulliselta lainamäärältä. Mulla on tällä hetkellä 108 000e ja mieheillä n. 150 000e (asunto + kesämökki). Eli nuo yhteensä olemme 2 x keskimääräinen.

    Asutaan miehen omakotitalossa ja omani on vuokralla. Vuokrasta jää vastikkeen jälkeen lyhennykseen 518 e ja siihen kun laitan 650 e omia päälle, lyhyneen laina (menee säästöön) kuitenkin aika mukavasti. Mulle se on ollut toimiva tapa säästää, varsinkin kun asunto on hyvällä paikalla ja saan siitä todennäköisesti useampia tonneja voittoa kun myyn.

    VastaaPoista
  4. onhan tuo tietty paljon kiinni siitä miten paljon on tulot. esim. mun tonnin / kk tuloilla tällä hetkellä ei viittis kovin isoa lainamäärää pitää. ja kyllä, se että jos jää hyvin säästöön kun lainaa maksaa ja raha on sitten asunnossa jonka arvo pysyy/nousee ni sithän se on ok.

    VastaaPoista