05 joulukuuta 2013

Lomabudjetti




Näin jälkikäteen täytyy vähän tsekkailla paljonko meidän 10 päivän lomareissuun kului rahaa. Olimme siis kaksi aikuista + vauva - kombolla Israelissa. Budjetti ylittyi suunnitellusta ja yhteensä rahaa meni noin 3400€. Ostoksia tuli tehtyä suunnitelmaa enemmän, ehkä 1500€:lla. Sieltä löytyi muutama oikein pätevä vaatesuunnittelija. No ei harmita, reissu oli oikein kiva ja hankinnat järkeviä. Vuorotteluvapaan ajalle meillä on budjetoitu matkustamiseen 10 000€. Vaimo maksoi vaateostoksensa itse joten ihan 3000€ lovea ei matkabudjetista lähtenyt.

Joka toinen päivä syötiin raflassa mutta muuten nuukailtiin. Lomallakin on järkevää käyttää rahojaan fiksusti. Sain esimerkiksi 20€:lla surffilaudan vuokrattua 1,5 tunniksi ja kaupanpäälle henkkoht opastuksen surffaamiseen. Näin kitupiikkikin pääsi ekaa kertaa surffaamaan! Ja kivaa oli. Viimeisellä aallolla olin jo pystyssä 10 sekuntia. Pakko päästä kyllä uudestaankin, sen verran kivaa se oli.

Paikallinen tippikulttuuri tuntuu näin säästäväisestä suomalaisesta oudolta. Jos ajattelet että mennäänpä nyt kerrankin vähän parempaan ravintolaan ja lasku on kahdelta vaikkapa 50€ niin laskuun onkin lisätty 18% tippi päälle. Huh. Useimmiten tippi jäi kyllä maksamatta vaikka laskusta ois kuinka ympyröity TIPS NOT INCLUDED. Kuulema systeemi on että tarjoilijan palkka voi olla 5€/h ja loput tulee tipeistä. Typerä systeemi. Ei ole järkevää että leijonanosa jonkun palkasta on tipeistä riippuvainen. Tipit pitäis olla jotain ekstraa järkevän palkan päälle jos joku on tarjonnut erikoisen hyvää/ystävällistä palvelua. Hyvästä palvelusta voisin jopa jotain tipatakin mutta pakollisena laskun lisänä idea ei ole kiva.

4 kommenttia:

  1. 10000e matkustamiseen? Vuodessa. Se on komea summa. Minulla se kattaa koko vuoden vuorotteluvapaan menot. Kiva, kun kitupiikki ei ollutkaan oikeasti ihan kitupiikki. Ja niistä tipeistä, ei kai niihin nyt niin kauheasti rahaa olisi mennyt... Terv. Myös vapaalla oleva kituuttaja

    VastaaPoista
  2. Sloganhan sanoo että kun jostain säästää niin johonkin toiseen voi tuhlata. 10 000€ on varattu matkailuun, voi olla että aletaan pihistelemään ja ei koko summaa käytetäkään matkailuun. Jos siitä jotain jää yli niin sitten lopuilla lyhennetään lainaa. Tosin summa ehkä kuulostaa isolta mutta kun sillä tekee useamman ulkomaanreissun ni vaikkei kovin leveästi eläkään ni kyllähän sitä rahaa kuluu.
    Täytynee tuota tippailuhommaa miettiä vielä. Joku 10%:n tippi ois jotenkin loogisella tasolla mutta 15-18% on jotenkin vaikea sulattaa. Oonko vaan liian pihi vai onko tippailu muille ihan "helppoa"?

    VastaaPoista
  3. En minäkään varmaan olisi liiemmin maksellut tippejä. Kun säästää johonkin tavoitteellisesti tai maksaa velkojaan pois syynaten pienimmätkin roposensa, ja vaikka jossain peruselintarvikkeessa koittaa tehdä parin euron säästön niin sehän olisi ihan plusmiinusnollatilanne, jos toisaalla maksaisi sitten sen pari euroa jolle kulle palkkana ylimääräistä. Jos tulot pyörisi siellä 10000 eurossa kuussa, niin silloin tippailu tuntuisi jo ehkä ihan loogiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks en sitten ole ainoa jolle tippailu aiheuttaa vähän nikottelua. Kaikenlisäksi jos saa keskivertoa tai vaikka vähän hidasta palvelu niin silloinkin sitä tippiä kai odotetaan. Outoa on myös se että joskus ne lisäsi tipin suoraan laskuun ja silti siinä luki että vapaaehtoinen maksu. Ehkä siinä aitten pitäis pyytää uusi lasku että hei emmä maksa 18% vaan vaikka 15%.

      Poista