21 toukokuuta 2014

Kitupiikki Nykissä

Tultiin tänne hetkeksi katselemaan isoa maailmaa perheen kanssa. Eipä täällä ennen olekaan tullut käytyä. Ei tää nyt kyllä iham mun mesta ole, ainakin nyt on semmonen olo. Kun kaipaa ison kaupungin meininkiä niin Lontoo on aika ykkönen. Mutta tietääpähän nyt senkin. Cenral parkissa pyörittiin ja muitakin paikkoja on täällä ihmetelty. Ihmiset on ystävällisiä kyllä. Harlemissa ois käyty kuuntelemassa gospelia aamukirkossa mutta ovella sanoivat että 20$ vapaaehtoinen maksu. Sanottiin ettei meillä niin paljon ole käteistä, mikä oli ihan totta. No ei sit päästy sisään. Minusta on itselleen(kin) valehtelemista jos puhutaan jostain vapaaehtoisuudesta vaikka oikeasti kyse on pakosta. Periaatteet ennen kaikkea.

Tosi hieno taidemuseo löytyi. MAD- nimeltään. Upea kokemus. Siellä oli myös hieno näköalaravintola missä käytiin ruokailemassa. Kävelin Manhattanin päähän ja luulin näkeväni vaikuttavan vapaudenpatsaan. Pieni sinttihän se rannalta katsottuna oli. Ei jaksanu sinne laivalla sit lähemmäs kuitenkaan lähteä. Manhattanilta vuokrattiin sit auto että päästään vähän pidemmällekin. Huh, kyllä on hidasta se matkanteko, kävellen ois monesti nopeammin. Ja matka jatkuu..

2 kommenttia:

  1. No huh, ei tulisi ihan ensimmäiseksi mieleen vuokraa autoa Manhattanin ruuhkissa! Tietysti kokemushan sekin jos sen niin pystyy ottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingin keskusta on ruuhka-aikaan pahempi kuin Manhattan. Mutta kun Manhattanilta pääsi ulos niin siellä oli jotain tietyötä ja siellä mentiin sitten useampi kilsa kävelyvauhtia. Ja kyllä, reissussa täytyy aina ottaa kokemuksen kannalta asiat, muuten menee hermot.

      Poista