25 huhtikuuta 2014

Ensimmäiset osuusmaksun korot tilille

Jee, tänään napsahti ekat S-ryhmän korot tileille. KPO maksoi 20€ ja SSO 10€. Ja nämä siis kaikki tulee meidän perheelle kolmeen kertaan. Eli 90€ yhteensä tänään tullut "ilmaista" rahaa sisään, verovapaasti. Sen kunniaksi ostin 20€:lla Phoebuksen (Seligson) indeksiosuusrahastoa. Ai että tuntuu kivalta tuommoinen extra-raha. Varsinkin kun näin vuorotteluvapaalla ei pysty tekemään järkevästi mitään lisähommaakaan ilman että toisesta päästä polttaisi kynttilää, eli siis vuorottelukorvaus pienenee suunnilleen saman kuin mitä jostain lisäduunista saisi.
Viime vuonna kirjoittelinkin enemmän S-ryhmän osuuksien ostamisesta.

Asiasta toiseen. Meidän pihavarasto on ollut tyhjillään nyt muutaman viikon edellisen vuokraajan jäljiltä. Keskiviikkona tulee joku varastoa katsomaan, toivotaan että saadaan tehtyä soppari ainakin kesän yli. Heillä on joku remontti ja tarvitsevat siksi aikaa tavaroille hieman säilytystilaa. Tämmöset kivat lisätulot lähes nollapanostuksella (ilman kovinkaan isoa työtä siis) on kyllä nannaa.

Yhteensä kaikista pikkupuroista kertyy n. 227€/kk. osasta siitä täytyy tosin maksaa veroa. Tuon summan kun saisi kymmenkertaistettua ni johan olis. Siihen on kyllä vielä tosi pitkä matka. Listaanpas tähän hyvin vuoksi mistä sitä pikkurahaa tulee. Kaupungilta 57€ tukiperhekorvausta (tästä siis menee vero ja osa tietty kuluu menoihin), S-osuuskorot 35€, Metsäliiton korko 42€, Nordaxin tuottotili (8€). Yhteensä siis tuo 227€/kk. Nordaxin nykykorko on kyllä ihan pohjalukemissa. Siitä "sijoituksesta" kannattaisi hankkiutua eroon. Ne on vain olleet siellä lyhytaikaissäilytyksessä että saa edes vähän nollaa parempaa korkoa. Enskuussa NYC-Montreal -reissua ni eiköhän se summa sieltä Nordaxista hieman pienene.

10 kommenttia:

  1. miten noihin kaikkiin osuuskauppoihin pääsee liittymään? netin kautta ei ainakaan onnistu jos kuuluu jo yhteen talouteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo netin kautta se ei taida onnistua. paikan päälle vaan s-ryhmän toimipisteisiin. lisätietoa löytyy vanhemmasta blogitekstistä, päivitin linkin tuohon tekstiin.

      Poista
  2. Anteeksi että marisen turhasta, mutta Phoebus ei ole indeksirahasto, vaan aktiivinen rahasto, jonka sijoitustyyli kylläkin on melko passiivinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ei toi turhaa ole. oikeassahan sä olet, eihän se ole indeksirahasto. jotenkin olen sitä vahingossa alkanut sanomaan indeksirahastoksi. kiitos korjauksesta.

      Poista
  3. Itse iloitsin myös KPO:n kaksikymppisestä, se meni osuusmaksutilille kerryttämään seuraavaa satasta uuden osuuden ostamiseksi.
    Mites tuo kaupungin tukiperhekorvaus? Teillä siis ilm. yhtenä viikonloppuna per kk joku muksu tukilapsena? Itse saan kaupungilta kulukorvauksena 60€/kk tukilapsesta jota tapaan, se on kyllä verotonta... Vaikka meinasivat kyllä tänä vuonna pyytää verokorttia mitä kummastelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo juuri näin eli meillä on kerran kuussa käymässä kaupungin sosiaalitoimiston tukilapsitoiminnon järjestämänä poika joka on tällä hetkellä ekaluokkalainen, tullessaan oli 3-vuotias eli on nyt ollut jo 4 vuotta. luultavasti kaupunkikohtaisesti vaihtelee tuo korvaus. se oli varmaan niin päin että tuo on verotonta ja sitten sen päälle saa sen muutaman kympin extran ja siitä sitten piti maksaa verot. luultavasti ne on sitä verokorttia pyytäneet tuota varten?

      hienoa että on muitakin tukiperheitä täällä blogimaailmassa! suosittelen muillekin, on kivaa ja hyödyllistä puuhaa.

      Poista
    2. Itse saan tuon summan ja sillä kustannan esim kulkemiseni ja jos käyn tukilapsen kanssa vaikka harrastamassa jossain. Itselle jää jotain jos jää, välttämättä ei aina riitäkään jos jotain vähän ekstraa tehdään. Sillä ei kuitenkaan ole väliä koska vapaaehtoisuuteenhan tuo perustuu.
      Hieno kuulla että teillä jo noin pitkä suhde, itsellä pisin 1½ vuotta. Tosin oma "niche" on toiminnan järjestäminen, ei niinkään tukiperhemäinen oleminen. Omia tuettaviani olen tavannut 2krt/kk.
      Totta puhut, tämä on tärkeää ja hyvää hommaa. Jos näin pienellä joku perhe säästyy tiukemmilta lastensuojelun toimilta niin paljon enempää ei voi pyytääkään!

      Poista
    3. tuo raha oli ehkä vähän väärässä seurassa listattuna siinä mielessä että meilläkin joskus menee tuo raha niihin lapsen kanssa tehtäviin juttuihin. monesti taas tehdään jotain edukasta kuten metsäretki tai käydään uimassa. useimmiten siis jää ylikin rahaa. meillä toiminnan järjestämistä iso kunnia vaimolle joka on kyllä tosi ahkerasti kans järkkäillyt kaikenlaista teatteria ynnä muuta meininkiä tukilapselle. kesäkuussa on suunnitelmissa hieman isompi reissu, käydään turussa seikkailupuistossa ja ehkä vesipuistossa. yritetty tässä vuoden mittaan vähän houkutella porkkanalla uimaan opettelemista. tosin heikolla menestyksellä. energiaa riittää mutta keskittymiskyky jonkin asian oppimiseen on hieman lyhytjänteinen.
      jossain vaiheessa oli harkinnassa myös lyhytaikaisena sijoitusperheenä toimiminen. totesimme kuitenkin että se on kuitenkin liian rankkaa hommaa henkisesti varsinkin nyt kun on tuo omakin lapsi. muuten voisi kyllä sitäkin harkita.

      Poista
  4. Kuinka paljon tarvitaan metsää tai metsäliiton B-osuuksia jotta saa 42e/kk?

    VastaaPoista