Näin starttaa uusi blogi joka kertoo 31-vuotiaan miehenalun vuorotteluvapaasta. Ylijäävällä ajalla jota vuorotteluvapaa elämään suo, on tarkoitus selvittää, onko pennissä miljoonan alku. Vuorotteluvapaa on ensiaskel vapaampaan elämään jota pidemmän tähtäimen suunnitelmissa oleva taloudellinen riippumattomuus voisi tarjota. Kitupiikki on hieman negatiivista mielikuvaa antava sana, että on liian saita väärissä asioissa. Tarkoitus ei kuitenkaan ole pihistellä vääristä asioista, vaan olla yksinkertaisesti heittämättä rahaa hukkaan. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Niinhän sitä sanotaan. Katsotaan minkälaisia säästökohteita löytyy matkan varrelta.
Asun tällä hetkellä kahdestaan vaimoni kanssa rivitalossa ja lisäjännitystä syksyyn tuo piakkoin syntyvä perheen ensimmäinen vauva. Se on jotain ihan uutta johon ei osaa kunnolla edes varautua.
Olen ollut reilut 10 vuotta putkeen työelämässä. Se ei ehkä kaikista kuulosta edes pitkältä, mutta kun ottaa huomioon nykyajan stressitason ja työelämän vaativuuden niin kyllä siinäkin tekemistä on. Parhaimmillaan/pahimmillaan minulla oli jopa 30 alaista, viime aikoina enää puolisen tusinaa. Ja kun vielä oma työmoraali on se että hommat tehdään niin hyvin kuin pystytään. Niin voin sanoa että kyllä siinä tekemistä on ollut ihan tarpeeksi. Eli vuorotteluvapaa tulee todella tarpeeseen.
Kun otsikko kovasti viittaa rahaan niin siitäkin joku sana. Olen aina mielestäni elänyt säästeliäästi. Menot on mitoitettu tulojen mukaan. Ja ne tulot ei useinkaan ole kovin kummoiset edes olleet. Silti sain jopa sivariaikana säästettyä muutaman kymmenen markkaa kuukaudessa isompia menoja varten. Joskus on rahaa tullut myös tuhlattua, mutta ei yli tulojen. Lainarahalla en ole asuntoa lukuunottamatta ostanut mitään. Tuntuu että käyttäytymismalli sotii monien muiden rahankäyttötottumuksia vastaan nykyaikana.
Blogiin pyrin keräämään pieniä ja toivottavasti myös isompia ahaa-elämyksiä kun voi säästää rahaa jostain turhasta ja käyttää sen johonkin järkevämpään. kuten vaikka vuoden vuorotteluvapaaseen. aah, loma ja vapaus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti