21 marraskuuta 2013

Miten kitupiikki matkustaa?

Vaikkei ihan loskaa taivaalta tulekaan niin kelit on sen verran viileät että nyt on lähdettävä etelään. Huomenaamusta kokeilemme mitä meidän (tänään 3kk täyttänyt) tyttömme tykkää matkustaa lentokoneessa. Matkustaminen on aina vähän säätämistä ja tällä kertaa sitä on varmaan tavallista enemmän. Toivotaan että kaikki menee kuitenkin kivasti. Tavaraa on ainakin rutkasti enemmän mukana kun ennen vanhaan, kaikenlaista ratasta, vaippaa ja tuttia.

Lomalla on hyvä olla hieman lomalla kitupiikkeydestäkin. Eikös sitä säästeliäästi eletä että sitten joskus voi rahaa johonkin käyttääkin? Nyt ois sitten yksi niistä joskus-hetkistä. Eikä se tarkota että yli varojen tai aivan holtittomasti tarttis elää. Mutta sillein sopivan huolettomasti.

Yks perusvinkki matkustaessa on oma vesipullo. Siinä jotain säästääkin ja kun jano yllättää niin onpahan mitä juoda, mikäli pullon on jossain onnistunut täyttämään. Joissakin valinnoissa tehtäneen näin vauvan kanssa erilaisia ratkaisuja kuin ennen. Esim. lentomatkan jälkeen voi olla että taksi on parempi vaihtoehto kuin julkinen. Riippuen tietysti matkasta, voi olla että esim. osa matkasta taittuu taksilla. Suomessa ei paljon taksia tulekaan käytettyä, siitä on varmaan 5 vuotta kun olen suomalaisessa taksissa matkustanut.

Yleensä en ole kovin tarkkaan seuraillut miten sitä on rahaa matkalla mennyt, tällä kertaa voisin pitää vähän kirjanpitoa ja ottaa kuitit talteen. Näkeepähän sitten miten paha konkurssi on jälkikäteen. Mutta nyt ei siitä huolehdita.
Täältä tullaan, aurinko!

4 kommenttia:

  1. Pitäkää hyvä loma ja nauttikaa lämmöstä! Ei sitä aina tarvitse kituuttaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Pidetään kyllä hyvä loma. 31 pitäis nyt olla lämpöä, onneks tuntuu vain kahdeltakymmeneltä. Ihan ultimatum-ilma kyllä, aamusta iltaan teepaidalla. Nyt aamupalalle ja sitten kohti rantaa..

    VastaaPoista