01 marraskuuta 2013

Paljonko vuorotteluvapaalla jää rahaa käteen?

Ennenkuin jäin vuorotteluvapaalle, yritin laskureilla laskea paljonko sitä rahaa tulisi sitten vuorotteluvapaalla jäämään käteen. Kovin tarkkaa summaa en saanut kun siihenkin niin moni asia vaikuttaa. Kuukausipalkka mulla oli 2750€, siitä jäi käteen joku reilu pari tonnia. Näin loppuvuodesta oli hyvä aika jäädä vuorottelemaan kun vuoden verot on jo maksettu, loppuvuoden veroprosentti mulla on 0. Eli mulle jää koko summa itselle, 1038,40€/kk. Se on aikalailla puolet siitä mitä jäi käteen kun olin töissä. Ei mikään iso summa mutta sillä se on pärjättävä. Paremmin saisin jos olisin työttömänä. Ensvuonna tosin veroprosentin takia käteen ei jääne noinkaan paljoa, en uskalla laskea paljonko se silloin olis.

 Ei auta valittaa, saanhan tuon rahan kuitenkin tekemättä sen eteen mitään, se on näitä länsimaisen yhteiskunnan luksus-etuja. Tuntuu kyllä oudolta, miksi mulle annetaan rahaa vaikken tee mitään sen eteen? Kerran aikaisemminkin olen saanut rahaa yhteiskunnalta kun olin opiskelemassa, silloin tosin jouduin sen maksamaan takaisin kun menin tyhmänä heti opiskelujen jälkeen töihin. Eihän sitä olis mitään enää samana vuonna saanut tienata..

No nyt olen vanhempi ja viisaampi ja osaan ottaa verojutut paremmin huomioon. Vuoden 2014 lopussa mun kannattaa mennä töihin koska vuoden alkupuoliskon olen saanut vain tuota vuorottelukorvausta joten veroprosentti jäänee tosi pieneksi. Olis muutenkin verojen kannalta järkevää tehdä töitä vain puolet vuodesta. Tein verotoimiston veroprosenttilaskurilla pikalaskelman ja jos tekisin 6kk töitä vanhalla palkalla, tippuisi veroprosentti n. 10 prosenttiyksikköä. Nopeasti laskettuna semmonen 300-400€ jäisi kuussa enemmän käteen. Se on paljon. Jos vaan sais jotain osinkotuloa tai vastaavaa sen verran hyvin että toisen puolen vuotta voisi ottaa iisimmin niin kuulostaisi houkuttelevalta. No tätä voi miettiä sitten joskus parin vuoden päästä aikaisintaan uudestaan. Ehkä hyvä kompromissi olisi nelipäiväinen työviikko, se voisi olla realistinen melko nopeastikin. No mutta nyt ollaan vapaalla ja nautitaan tästä. Ulkona on ihana auringonpaiste, täytyy kohta lähteä vauvaa ulkoiluttamaan.

2 kommenttia:

  1. En tiedä milloin olet valmistunut, mutta itse vuonna 2010 koulusta päästyä aloitin työt kesäkuussa jollon tietysti Kela lähti karhuamaan saataviaan tulorajojen paukuttua siltä vuodelta. Annoin heille selvityksen tilinauhojen ja työsopparin muodossa tulojen tulleen opintojen päättymisen jälkeen, totesivat takaisinperinnän olevan aiheeton ja sain pitää rahani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hmm, mielenkiintoista. mä kun luulin että kyse on vuosirajasta. voi voi, verotusta voi kai korjata vain 5 vuoden ajan.. taitaapi olla jo myöhäistä mun kohdalla. olen valmistunut 2005 siitä koulusta jonka aikana sain Kelalta lainaan sitä opintorahaa ja menin heti sen jälkeen töihin ja kiltisti maksoin sitten kaikki takaisin sen mukaan pitä kela pyysi. kun en paremmasta tiennyt. soitinpa juuri kelaan ja jätin soittopyynnön sinne kun oli ruuhkaista. täytyypä kysyä voisko noita rahoja vielä saada takaisin. oli se silloin nihkeää niitä maksella takaisin, hernekeittolinjalla mentiin pitkään siinä vaiheessa. kiitos vinkistä, tämä täytyy tarkistaa omalta kohdalta.

      Poista