04 huhtikuuta 2016

Downshiftausta

Meidän vanhempi lapsi on nyt 2,5-vuotias ja melkein koko tuon ajan olen - modernilla termillä ilmaistuna - downshiftannut. Aluksi olin vuorotteluvapaalla, sitten isyysvapaalla, sen jälkeen taisi tulla kesäloma, sitten olin ihan töissäkin hetken (tosin lyhennetty työaika, 4pv/viikko), sen jälkeen alkoi opintovapaa jolla olen tälläkin hetkellä. Tulot ovat siis olleet tavallista pienemmät mutta sen vastapainoksi on jäänyt aikaa olla enemmän kotona perheen kanssa.

Tällä hetkellä opintovapaata on sovittu kesään 2016 asti, kolmisen kuukautta vielä jäljellä siis. Heinäkuu vähän ahdistaa näin etukäteen, kun tässä on ottanut näin iisisti niin kesälomapalkkaa ei paljon kyllä ole tulossa. Lomaa olisi kiva kuitenkin pitää mutta toisaalta kuukausi ilman tuloja ei kuulosta kivalta. Yhdestä kuukaudesta kuitenkin jotenkin aina selviää, ehkä teen sitten vaikka osittain töitä silloin.

Vielä on auki se, miten omat kuviot menee sitten elokuusta 2016 eteenpäin. Pidän työnantajan kanssa palaveria tämän viikon torstaina, silloin sovittanee miten jatkossa mennään. Aluksi mietin sitä, olisinko vielä anonut pidennystä opintovapaaseen puoleksi vuodeksi. Vuosi 2016 on viimeinen kun aikuiskoulutusraha on vielä mukavan kokoinen, vuoden 2017 alustahan se on ymmärtääkseni noin puolet nykyisestä määrästä. Pienempi lapsi on nyt vasta puolivuotias ja olisi kiva olla kotona nyt hieman enemmän kun lapset ovat pieniä. Näillä perusteilla alunperin mietin kysyä tuota opintovapaan jatkoa. Olen kuitenkin käynyt kaikki mielenkiintoisimmat kurssit koulusta jossa olen ollut opiskelemassa avoimella puolella ja on ollut raskasta aikaa siinä mielessä että monesti koulun työt ovat jääneet iltaan ja niitä on väännetty sen jälkeen kun lapset on saatu nukkumaan. Olis kiva välillä iltaisin ysin jälkeen vaan olla ilman että on jotain pakollista tekemistä. Töistäkin on tullut pidettyä sen verran pitkä tauko, että olisi kiva taas päästä sorvin ääreen tekemään hommia. Keksin viime viikolla laskeskella vaihtoehtoa että olisinkin vain 3 päivää viikossa töissä. Tuosta työmäärästä pitäisi jäädä käteen aika lailla sama summa kuin mitä olen saanut nyt opintovapaalla. Tällöin jäisi ihan tarpeeksi aikaa olla kotona sekä saisi sen verran rahaa, että sillä  tulisi toimeen. Jos en nyt ihan mitään ihmeellistä keksi, niin tuota ehdotan torstaina työnantajalle. Jos menisi ainakin vuodenvaihteeseen tällä määrällä ja sitten voisi arvioida tilannetta uudestaan. Jossain vaiheessa sitten varmaan jatkaisin nelipäiväisen työviikon tekemistä.

Näillä ajatuksilla syksyn suunnitelmia eteenpäin.

6 kommenttia:

  1. Muuten kiinnostaisi aikuiskoulutus, mutta eikö siinä ole joku raja kuinka monta vuotta on täytynyt olla töissä?

    VastaaPoista
  2. 8-vuotta pitäis olla työhistoriaa. Yrittäjyyskin lasketaan mukaan.

    VastaaPoista
  3. Kolmipäiväinen työviikko on ihan ideaali. Kolme päivää töissä ja neljä vapaata. Suosittelen. Minulla taloudellinen riippumattomuus alkoi juurikin tuolla kaavalla. Laskin rahat uudelleen. Ja tajusin että millä rahalla pärjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo samaa mieltä, kolme päivää töitä ja neljä vapaata on kyllä melko mukava yhtälö.
      Hienoa että olet jo onnistunut taloudellisen riippumattomuuden tavoittelussa! Toki sitä pääomaa itselläkin voisi aina enempi olla mutta tilanne on jo sen verran hyvä että voi tehdä just vaikka kolmepäiväistä viikkoa ja silti pärjäilee. Tosin mulla nyt ei oo paljon mitään osinkoja millä elellä mutta kulut on pienet. on myös ollut hienoa kun ei joka euroa tarvitse itselle pakollisiin menoihin niin on voinut antaa hyväntekeväisyyteen enemmän tarvitseville.

      Poista
  4. Ihana isä! Uskon, että tätä ratkaisua ei voi rahassa mitata! Saat itse sekä lapsesi niin paljon enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti kannustuksesta! Palaveri työnantajan kanssa oli ja meni ja sovimme että syksyllä mennään 3pv / viikko -tahdilla. tuntuu melkein uskomattomalta. oon jotenkin ollut aina niin työnarkomaani (hyvässä ja pahassa mielessä) ettei olisi aikaisemmin (ennen lapsia) tullut edes mieleen laskea että miten sitä pärjäisi pienemmällä kuin 5pv / viikko. olen enemmänkin tehnyt enempi kuin normitunnit (kokopäiväisessä työssä). mutta tämä on nyt varmasti hyvä vaihtoehto ja saa sitten nähdä miten pitkään näin jatketaan. ainakin vuodenvaihteeseen, ehkä pidemmällekin. riippuu myös siitä miten lapset alkaa jo kaipailla leikkiseuraa ja päiväkotia. tosin lyhyehköjähän ne päivät noissa päiväkodeissa yleensä on.

      Poista