16 kesäkuuta 2014

Asuntolainamittari

Lisäsin nyt vielä toisen mittarin toinne blogin oikeaan reunaan. Laitoin siihen meidän perheen asuntolainan vuoden 2013 alusta laskettuna. Virallinen laina-aika on nyt 23,5 vuotta mutta toiveissa olisi maksaa se aikaisemmin pois. Tässä kuussa tulikin sinne hyvin lisäystä kun purettiin vähän säästöjä. Meillähän oli kymppitonni varattuna vuorotteluvapaan ajaksi matkailuun. Kyllähän me matkailtiin ja rahaakin siihen meni mutta ne maksettiin juoksevista tuloista suurimmaksi osaksi. Siitä syystä saatiin tässä kuussa 8500€ lainanlyhennykseen. Taisi tulla ennätyskuukausi. Jatko nyt on aikalailla auki jos ja kun tässä minäkin alan yrittäjäksi. Toivotaan että niitä euroja edes jonkun verran tipahtelee sisään niin saa lainaakin maksettua.

Ajatus oli vielä hetki sitten että olisi ylimääräisiä rahoja laittanut osakkeisiin, Seligsonin Phoebukseen siis. Mutta se on nyt jotenkin niin kovin kalliin tuntuinen, ihan hitusen vajaa 40 pistettä tällä hetkellä. Huh. Ehkä sitten syksyllä sinne isompia summia. 300€ laitoin noista matkarahoista Phoebukseen että tulee edes jotain sinne laitettua. Luultavasti kymmenen vuoden päästä tuo 40 pistettä ei tunnu pahalta ollenkaan. Se on vain se psykologia kun jos nousu on ollut vauhdikasta ja on ennätys (kuten Phoebuksen arvossa nyt) niin se tuntuu niin kalliilta. No tosin onhan S&P 500:kin melkolailla tapissaan ja ennätyksessään. Saas nähä joko se kohta alkais sieltä vähäks aikaa tippumaan. Säännöllinen säästäminen / sijoittaminen on tietty fiksua mutta voihan sitä vähän katsella painotuksia milloin tekee mitäkin peliliikkeitä.

4 kommenttia:

  1. Teillä on hyvällä mallilla tuo asuntolainan määrä, itse jotenkin pidän 100 000€:a sellaisena turvarajana, en tiedä miksi. Itellä kyllä vielä siihen matkaa mutta eikö se sieltä jonain päivänä.. Aika hurjaa tahtia on kyllä kämppää omaksi maksettu jos puolessatoista vuodessa on yli 40 000 euroa sitä lyhennetty! Hyvä meininki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti ihan peruspsykologiaa että tuo tasasumma 100 000€ kuulostaa isolta. Itsellä ihan sama että se tuntuu just siltä haamurajalta. Just ajatellut että kun sen saa sinne sadantonnin kieppeille lainan tiputettua ni sitten vois sen maksutahtia hidastaa ja keskittyä vähän enemmän osakekuvioihin. tai ehkä 80 000€:n paikkeilla olisi vielä turvallisempi.. no vähän riippuu nyt sit siitä että miten toi tulopuoli kehittyy ja myös että miten kalliilta osakkeet tuntuu. ja kans että jos korot vaikka nousee ni kokonaisuushan se ratkaisee painotukset.

      Poista
  2. Loistojuttu nuo mittarit! Saa heti hyvän kuvan missä mennään ja tekee seuraamisesta mielenkiintoisempaa. Hienosti on kyllä lyhentynyt laina! Ehkäpä täytyisi omaan blogiinkin viritellä joku seuranta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vähän ahdas tila tuossa oikealla, tulee vähän kapeat noista palkeista.. ei siis liiku kovin kovaa vauhtia nuo. mutta näkeepähän siitä sentään jotain.

      Poista