29 huhtikuuta 2014

Myyntiin vaan

Huh. En yleensä myy osakkeita about ollenkaan. No tänään sitten laitoin myyntitoimeksisannon. Tai rahastosta siis kyse. Edellisen postauksen Seligsonin Russian Prosperity -rahastosta. Pari päivää piti mietiskellä mutta nyt jo helpottaa. Vuoden 2012 lopulta asti olen ostellut sinne pikkusummilla lisää. Yhteensä olen siihen sijoittanut siis 500€. Myyntihinta oli 388€. Vuosituotto -17%. No ei se onneksi ole kuin reilu satanen. Mutta oli se vaikeaa. Myöntää tappio ja ottaa rohkea askel. Mietin sen niin että voihan se olla että tuo joskus nousee mutta parempi palata takaisin raiteille oman sijoitussuunnitelman mukaiseen tapaan toimia. Eli tarkoitus on laittaa nuo rahat Phoebus -rahastoon jahka summa tilillä näkyy. Phoebuksen kasvuun uskon paljon vakaammin kuin tuon venäjä-rahaston. Mutta päätös oli yhtä vaikea kun tänään olin aamusta uimahallissa hyppäämässä kolmen metrin korkeudesta pää edellä. Ehkä sitä vanhemmiten on tullut pelkuriksi mutta kyllä pelotti. Aika lailla maha edellähän se sitten meni. Mutta ainakin yritin. Ja lupasin että aion palata asiaan ja kokeilla uudestaan seuraavalla kerralla. Aivot laittaa tässäkin vastaan, hypätä nyt kohtuullisen korkealta ja vielä pää edellä.

Nyt tuntuu kuitenkin hyvältä. Saa tuota Phoebus-pottia hiukka isommaksi eikä ole mitään mustia lampaita salkussa. Mun ja vaimon Phoebus-määrä on nyt 7050€ ja se kasvaa siitä sitten tuolla neljällä sadalla vielä kohtapuoliin.

Ja sitten puuron keittoon. Vauvakin jo nukkuu. Jokohan se kohta antais tutin pois? Täytyypä mennä katsomaan.


2 kommenttia:

  1. Näinhän sitä sanotaan, ettei kannata panna huonon rahan perään enää yhtään hyvää rahaa.
    Korkealta hyppäämisessä meidän liskonaivomme taitavat olla oikeassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo näin se on. paras jättää uppoava laiva.
      hyvä on myös että ihminen osaa vähän varoa mitä tekee ja mihin hyppää. mutta kun tietää ettei vaaraa ole. tai oikeastaan se menee niinpäin että jos melkein uskaltaa mutta ei ihan niin sitten tulee mahalleen ja se on se kaikista huonoin vaihtoehto. paras ois vaan uskaltaa ja sujahtaa sukkana suoraan veteen. altaan reunalta mä sen sain onnistumaan, en sitäkään ollut ennen tullut kokeilleeksi. mutta sieltä korkealta ei uskallus vielä riittänyt.

      Poista