12 tammikuuta 2014

Taloustaitojen perusteet

Peruskoulu on monelta osin outo paikka. Muistan ainakin opiskelleeni Suomen jokia pituusjärjestyksessä. Tai jossain muussa järjestyksessä, en muista enää. En myöskään kovin montaa jokea enää osaa nimetä, Iijoki ja Vantaanjoki on ainakin olemassa.. Jostain mielen sopukoista tulee myös Pudasjoki, ehkä olen ajanut sen nimisen paikan ohi, kai siellä sen niminen jokikin on oltava. Pointti kuitenkin että a) joko olen huonomuistinen tai b) etten ole listaa joista tarvinnut tarpeeksi usein (lue ikinä) tarvinnut jotta sen edelleen muistaisin.

Niin hieno järjestelmä kuin koulu onkin, silti siellä opiskellaan paljon hukkatietoa. Ajan joka siinä tärväytyy, voisi käyttää opiskellen jotain mitä elämässä tarvitsee. En tosin tiedä onko nykyinen koulujärjestelmä kovin erilainen kuin 80 ja 90-luvuilla oli. Silloin ainakaan ei ollut vallalla trendiä että nippelitiedon löytää kyllä Googlesta, tärkeintä on oppia oivaltamaan ja yhdistelemään asioita järkevällä tavalla.

Mitä ovat ne asiat joita ihminen väistämättä elämässään tarvitsee osata? Yksi on ainakin ihmissuhdetaidot. Niitä nyt toki koulussa oppii jonkun verran huomaamattaankin, ottamaan muita huomioon jne. En silti olisi pistänyt pahakseni jos koulussa olisi tarjottu enemmän eväitä vuorovaikutustaitoihin. Niitä kun jokainen tarvitsee joka päivä. Eikä niistä työelämässäkään haittaa ole, pikemminkin niistä on siellä todella paljon hyötyä.

Tuntuu että moni on elämässään jossain määrin hukassa joillain elämän alueillaan. Yksi näistä on talous. Tuloluokasta riippumatta liian monelle kertyy vain velkaa sen sijaan että edes jotain jäisi säästöön. No onko se ihmekään kun ei näitä asioita koulussa opeteta. Tai ainakaan aikoinaan ei opetettu. Muistan että yhteiskuntatiedon tunnilla taloudesta kyllä puhuttiin yleisellä tasolla, valtioiden budjeteista yms. Niillä tiedoilla on kuitenkin vaikea saada apua oman taloutensa rahankäyttöön.

Olisi tärkeää osata tehdä taloutensa kuukausibudjetti, seurata sitä ja ymmärtää sen tarkoitus. Näin esimerkkinä siitä mitä/miten asiaa voisi opiskella. Danske Bankin tekemä tutkimus vuodelta 2008 kertoo että yli puolet suomalaisista nuorista ei tiedä mikä on korko. Käsittämätöntä!
Siltä pohjalta sitten asuntolainan hakuun!

Opetetaankohan näitä asioita koulussa vieläkään?



4 kommenttia:

  1. Erittäin hyvä kysymys! Monessa yhteiskuntaopin OPSissa puhutaan taloustaidoista. Toki yhteiskuntaopin yhteydessä tämä tarkoittaa mikro- ja makrotaloutta, BKT:tä yms. Itse muistelen, että lukioaikana OPOn tunnilla teimme yhteishaun valmiiksi saamisen jälkeen asumisen budjettia ja laskimme Kelan laskureilla tukia jne. Itse olin asunut tuolloin omillani jo pidempään. Nuorisoasuntoliitto (NAL) pitää itsenäisen asumisen kursseja ja niihin käsittääkseni liittyy oman budjetin tekeminen. Tämä on kuitenkin taito jota toivoisi kaikille. Vaikka se teinipomo -sarja onkin vähän pyllystä, antaa se hyvää näkökulmaa myös siihen, millaisia asioita nuorten kanssa pitäisi puhua taloudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kyllä muista että me olis edes lukiossa käyty mitään arkipäivän talousasioita läpi. Toki BKT:istä ja muista tommosista puhuttiin mutta Kelan laskureista ei mainittu sanallakaan. Tuo Nuorisoasuntoliiton kurssi kuulostaa hyvältä, siinä on vaan se että ne jotka on niin kiinnostuneita asiasta että menee erikseen kurssille, ei ole niitä jotka kurssia eniten tarvitsisivat.
      Mä olen katsonut pari jaksoa Tuhluriprinsessat -sarjaa ja kyllä siinä kans ihmetettyy miten pihalla asioista voi nuori olla. Tai enemmänkin siinä ihmetettyy siinä se miten heidän vanhempansa ovat niin lepsuja että antavat tyyliin kaiken ylimääräisen (esim. 1000€/kk) lapselle shoppailurahaksi. Ei se ihme ettei lapset ymmärrä taloudesta mitään kun vanhemmat on ihan lepsuja.

      Poista
  2. Toivottavasti kehitystä on tapahtunut. Meillä ei myöskään ikinä käyty mitään arkipäivän talousasioita läpi. Välillä olen kyllä miettinyt, että olisipa käyty ja ehdottomasti pitäisi käydä, jos näin ei jo ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla ettei muillakaan ole käyty. Täytys ihan kysyä joltain yläasteen opettajalta mikä tilanne on tänään. Ois jees tietty jo ala-asteella aloittaa jostain perusasioista, euroja säästöpossuun tms.

      Poista