11 lokakuuta 2013

Mitä vauva maksaa?

Suomen kuvalehden toimittaja Susan Heikkinen listasi vuosi sitten omalta osaltaan kaiken mitä hän oli ostanut vuoden aikana vauvalleen. Artikkeli on siis yhden äidin ensimmäiselle lapselleen ostamien tavaroiden summa. Rahaa vuoden aikana Susan kertoo käyttäneensä vauvaan 5153€. Osa tavaroista on hankittu käytettynä, osa uutena. Lahjoituksista Susan ei ole pitänyt kirjaa, eikä myöskään tavaroista mahdollisesti jälleenmyytäessä saadusta summasta.

Valitettavasti en ole tähän mennessä pitänyt, enkä todennäköisesti tule pitämäänkään yhtä tarkkaa kirjanpitoa. Arvioisin kuitenkin meidän perheellä menevän ensimmäisen vauva-vuoden aikana vauvajuttuihin ehkä 2000€, toivottavasti vähemmän. Ensimmäisen kuukauden aikana rahaa on mennyt arviolta 700 - 800€, tosin osa vermeistä on ostettu jo ennen vauvan syntymää, ne siis tuossa summassa mukana. Isommat tarvittavat jutut on hankittu, toki vaippaa ja muuta pienempää tässä tarvitsee koko ajan ostella lisää.

Lapsilisästähän ekan lapsen osalta kertyy ekana vuonna n. 1250€, kovin montaa sataa euroa ei siis tarvitse noista hankinnoista itse edes maksaa. Hyvähän se on että valtiokin osallistuu näihin kuluihin, ahkeraa veronmaksajaahan tässä vauvelista kuitenkin ollaan kasvattamassa.

Suomen kuvalehden artikkelin tavaralistasta voisin poimia joitakin juttuja jotka omaan silmään pomppaa että vau, voipas tuokin olla kallis. Auton turvaistuin on näköjään maksanut 120€. Itse maksoimme turvaistuimesta 25€ mikä sekin oli kyllä liikaa, jälkikäteen huomasin että vastaavan olisi saanut hintahaarukasta 15-20€. Varmasti tosi moni ostaa turvaistuimen uutena kun ajattelee että eihän vauvan turvallisuudesta voi tinkiä. En kuitenkaan koe että itse olisimme tinkineet, meidän turvaistuin on ihan pätevä ja menestynyt testeissä vaikka käytetty onkin ja vähän kankaat sivusta repsottaa.

Rattaista on näköjään maksettu 415€. Aikaisemmassa kirjoituksessakin mainitsinkin jo että meidän rattaat maksoivat 50€. Pinnasänky 90€, me saimme "antiikkiversion" sukulaiselta, maalasimme sen itse uusiksi varastosta löytyneellä maalilla, eli 0€. 4D-ultra 170€, en edes tiennyt että on 4D ultra, luulin että 3D on se mitä kaupataan. Jätimme väliin vaikka vaimo meinas semmoiseen halutakin, perusultrat riitti meille. Asunnon vesimaksut 144€, tästä en osaa tarkasti sanoa muuta kuin että meillä on asumtokohtainen vesimittari ja maksut tasataan kulutuksen mukaan, en usko että montaa kymppiä vuodessakaan menee vaikka vauvan peppua toki saa useamman kerran päivässä ollakin pesemässä,

No tuossa nyt joitain esimerkkejä. Tarkoitus ei ole kuitenkaan kertoa että meidän tapa hoitaa asia olisi jotenkin parempi kuin Kuvalehden artikkelissa, tämä vain om meidän tyyli.

Panostamme myös laatutuotteisiin ainakin joiltakin osin. Ostimme esimerkkinä käytettynä kaksi vanhaa Trip-Trap -syöttötuolia hintaan 120€, kunnostimme ne ja tarkoitus on ne sitten joskus myydä voitolla tai saada ainakin omat takaisin. Näin myös monien muiden tuotteiden kohdalla. Toisena esimerkkinä; ostin tällä viikolla käytetyn Manduca-kantorepun josta uskon saavani enemmän kun sen joskus myyn. Eli todellinen kulu vauvelista jäänee aikas lailla tuohon lapsilisän määrään kun jälleenmyyntikelpoiset tavarat on joskus kaupattu eteenpäin.

Mutta ei siinä, vaikka vauvasta joutuisimme itsekin maksamaan niin on se kaiken sen arvoista. Maksaisin vaikka miljoonan, on tämä sen verran kivaa. Mutta jos ja kun on vaihtoehtoja, niin mielummin ei tärvätä "turhuuksiin" kovin paljon niin on sitten joskus varaa ostaa lapselle vaikka ajokortti tai vaikka pikku-yksiö asunnoksi. vaihtoehtona: "Sori, ostimme tuhannen euron vaunut joissa sua kuljeteltiin sekä kaikenlaista muuta sälää joten emme voi sua auttaa kun olet ekaa asuntoa ostamassa".

4 kommenttia:

  1. Ensinnäkin kiitos hienosta blogista. Itsellä on tavoite päästä myös vuorotteluvapaalle parin vuoden päästä, mutta nykyinen hallitus tuonkin idean taitaa vesittää..

    Olen samaa mieltä kanssasi tuosta kuvalehden listasta, ihmettelin sitä itsekkin joskus aikoinaan. Pahimmillaan summa voisi olla vaikka moninkertainen jos törsää oikein kunnolla, toisaalta vähemmällä pärjää aivan varmasti.

    Lisäksi olen samaa mieltä että laatuun kannattaa panostaa. Mielestäni käyttömukavuus ja arkielämän helpottuminen ovat myös järkeviä valintakriteereitä. Esimerkiksi turvakaukalon jalusta on erittäin kätevä kapistus eikä kulu käytössä. Toinen mitä kalliisiin hankintoihin tulee, olisi niitä hyvä päästä testaamaan etukäteen. Meillä Manducan-kantoreppu pölyttyy kaapissa ja ainut syy miksi en ole sitä vielä myynyt, on että sillä voi kantaa myös selässä ja 20kg asti. BabyBjörn Miracle-rintareppu on taas ollut kovassa käytössä. Hiukan makuasioita nämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! kiva aina kuulla että tekstejä luetaan.
      joo nopeasti vain vuorotteluvapaalle kun vielä pääsee.

      nyt meillä on vauva 8kk ja on hieman menty siihen suuntaan että rahaa menee enemmän kuin aluksi. ruokaa kuluu enemmän yms. mutta toki valinnoilla voi paljon vaikuttaa siihen minkä verran sitä rahaa kuluu. me esim. ostettiin Manduca käytettynä ja on ollut ihan näppärä, tosin aluksi käyttöä oli eniten mutta on se edelleenkin joskus käytössä. ja siitä pitäis saada suurinpiirtein omansa takaisin kun sen myy.

      Poista
  2. Rahaa menee siten kun sitä on käytössä. Itse menin vauva aikana kansalaisopiston kestovaipantekokurssille. Kurssi maksoi 25 euroa +materiaalimaksu. Sen jälkeen oon itse vaipat(ja siteeni) tehnyt kirpparin flanellipaidoista ym. kolmelle muksulle. kaikki vauvan ja lasten vaatteet on pääasiassa kirppareilta tai lahjoituksena(ei uusia). rattaat saatiin, kantokoppa saatiin toisilta perheiltä joilla ei enää tarvittu. sisarusrattaat maksoi kirpparilla 30e. toppahaalareista maksan yleensä 5-7e. (Meillä puetaan lämpimästi alle) Jopa kengät on käytettynä mutta valitsen ne huolella ja hintakin on sitten 3-4euroa. Turvaistuin ostettiin 25 euroon nyt kolmannelle lapselle. sitä ennen oli aika vanhanaikainen ja mielestäni alkoi olla jo turvaton. Pinnasänky ja jatkettava oli jo valmiina, kun miehellä on edellisestä suhteesta lapsi.(tämänkin oli kuulemma tosin sossu maksanut) En usko että meillä meni ensimmäiseen yhteiseen rahaa edes tuota tonnia. Ainut mikä maksaa niin äidinmaidonkorvike ja piltit, satunnaiset vaipat. Tosin meidän nuorin on nyt 11kk joten kohta saa syödä samaa ruokaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi on hyvä periaate että rahaa menee sen verran kuin sitä on. tosi edukkailta kuulostaa teidän investoinnit kyllä. tehän jäätte plussalle jos meette kovin edullisesti, osa lapsilisistä jää sit säästöön. teijän summissa on monella opittavaa, niin edukkaasti ootte löytäny juttuja.

      Poista