28 tammikuuta 2014

Korkotuotot

Meidän vuorotteluvapaan ajalle varattu matkailuraha on ollut tallessa Ruotsalaisessa Nordax-nimisessä yrityksessä. Aikoinaan sieltä sai ihan ok korkoa rahoilleen, taisi olla 3,50%. Ajan myötä korko on koko ajan laskenut ja vuoden 2013 marraskuussa ne tiputti sen 1,55%:iin. Saldo oli sentään jonkun satasen kasvanut kun suurimman osan vuotta korko oli isompi. Nykytasolla tuolla ei kyllä paljon rahojaan kannata makuuttaa. Mikäli ei saada koko pottia syksyyn mennessä käytettyä matkailuun niin täytyy kehittää rahoille järkevämpi paikka. Oisko tylsästi vain asuntolainan maksuun? Vai mitä ehdotetaan Nordaxin tilalle?

22 tammikuuta 2014

Luottokortti yrittäjälle

Vaimoni tekee töitä toiminimensä kautta. Hän tarvitsee silloin tällöin luottokorttia nettiostoksiin tai muuhun. Hänellä kun ei omasta takaa kyseistä korttia ole, olen lainaillut omaani. Muutaman häsläyksen jälkeen päätin että nyt hankitaan vaimolle oma kortti. On nimittäin selkeämpää että tietää mitä menoja omalta kortilta on mennyt ja voi helpommin seurata tilannetta.

Laitoin vaimon puolesta korttihakemuksen S-pankkiin josta kortin saa tietysti ilmaiseksi. Luottorajaksi hakemukseen laitoin 3000€. Mulla itsellä oli jossain vaiheessa kolmesta eri paikasta luottokortti 2000€:n luottorajalla ja vielä 5000€:n joku luottotili jonka tuputtivat asuntolainaa otettaessa joskus aikanaan. Vaimo tienaa enemmän kuin minä ja tällä hetkellä meillä on asuntolainaakin tosi maltillisesti asunnon arvoon nähden. Ajattelin että kortin myöntäminen olisi läpihuutojuttu.

No vielä mitä, sieltä tuli kirje että korttia ei myönnetä. Soitin sitten perään että mitä ihmettä, mistä syystä. Virkailija sanoi että he eivät perustele asiaa mitenkään, sitä ei nyt vaan myönnetty. Yritin sitten puhelimessa kysellä että millä spekseillä kortin mahdollisesti saisi ja miten asiassa tulisi nyt menetellä. En saanut mitään tolkun vastausta. Laitoin menemään uuden hakemuksen 2000€:n luottorajalla. Sieltä tuli sitten kirje että kortti on myönnetty mutta 1500€:n luottorajalla, toivottavasti kelpaa. No eipä se auta, täytynee sitten jossain vaiheessa kokeilla kepillä jäätä että josko rajaa suostuttaisiin nostamaan. Nyt vain odotellaan sitä korttia sitten saapuvaksi.

Veikkaisin kortin myöntämättömyyden johtuneen yrittäjyydestä. Mulla itsellä oli kuitenkin vakityö kun korttia olin hakemassa itselle. Mutta vaikeapa sanoa kun ei tosiaan mitään perustelua tullut..
Kortti sentään pitäisi olla matkalla postissa. Että loppu kohtuuhyvin, kaikki hyvin. Kunhan vielä sitä luottorajaa jossain vaiheessa suostuvat nostamaan.
Hakemuksessa en muuten muista että olisi kysytty esim. sitä miten paljon sulla on säästöjä tai muuta. Luultavasti vain se kuukausitulo on se mikä niitä kiinnostaa. Jos sulla on miltsi pankkitilillä ja tulot 0€/kk niin et saisi luottokorttia. Järkevää?

20 tammikuuta 2014

Vähemmän töitä, enemmän rahaa

Laskeskelin että kun syksyllä pitäisi jatkaa työntekoa että mitä jos tekisikin asioita vähintään vähän erilailla.. Kokopäiväisestä työstä palkkani oli 2750€/kk josta käteen jäi noin 2000€/kk. Jos tekisin puolikasta päivää, veroprosentti tippuisi tosi alas ja suhteessa käteen jäisi huomattavasti isompi prosentti bruttopalkasta. Silti summa (1200€/kk) puolipäiväisestä työstä on hiukkasen pieni jotta sillä tulisi kivasti toimeen. Välimuotojakin tietty on. Jos tekisin nelipäiväistä viikkoa, käteen jäisi parin tonnin sijaan n. 1750€/kk. Viidennen päivän poistiputtamisessa verohyöty on suurin. Nämä laskelmat on summittaisia mutta antavat suuntaa ihan tarpeeksi. Nettosumma viidennestä työviikon päivästä on siis 2000€ -1750€ = 250€ / 4 = 62,50€/päivä. Rahaa se on sekin mutta ei mitenkään hirmuisesti.

Voisin olla helposti sen yhden päivän viikossa kotona lapsen kanssa. Tai mitä jos edes sen yhden päivän viikossa käyttäisin yrittäjänä johonkin muuhun? Neljän päivän yrittäjä-hommista pitäisi pystyä laskuttamaan niin että käteen jäisi enemmän kuin 250€ jotta pääsisi voitolle. Ei kuulosta mahdottomalta tavoitteelta. Katsotaan sitten syksyllä mikä on tilanne mutta ainakin yhden päivän "tiputtaminen" kokopäivätyöstä houkuttelisi. Jos rohkeutta riittäisi, niin mikäli työnantajalle myös sopisi, voisihan sitä päiviä jättää enemmänkin pois. No.. ainakin se yksi..

12 tammikuuta 2014

Taloustaitojen perusteet

Peruskoulu on monelta osin outo paikka. Muistan ainakin opiskelleeni Suomen jokia pituusjärjestyksessä. Tai jossain muussa järjestyksessä, en muista enää. En myöskään kovin montaa jokea enää osaa nimetä, Iijoki ja Vantaanjoki on ainakin olemassa.. Jostain mielen sopukoista tulee myös Pudasjoki, ehkä olen ajanut sen nimisen paikan ohi, kai siellä sen niminen jokikin on oltava. Pointti kuitenkin että a) joko olen huonomuistinen tai b) etten ole listaa joista tarvinnut tarpeeksi usein (lue ikinä) tarvinnut jotta sen edelleen muistaisin.

Niin hieno järjestelmä kuin koulu onkin, silti siellä opiskellaan paljon hukkatietoa. Ajan joka siinä tärväytyy, voisi käyttää opiskellen jotain mitä elämässä tarvitsee. En tosin tiedä onko nykyinen koulujärjestelmä kovin erilainen kuin 80 ja 90-luvuilla oli. Silloin ainakaan ei ollut vallalla trendiä että nippelitiedon löytää kyllä Googlesta, tärkeintä on oppia oivaltamaan ja yhdistelemään asioita järkevällä tavalla.

Mitä ovat ne asiat joita ihminen väistämättä elämässään tarvitsee osata? Yksi on ainakin ihmissuhdetaidot. Niitä nyt toki koulussa oppii jonkun verran huomaamattaankin, ottamaan muita huomioon jne. En silti olisi pistänyt pahakseni jos koulussa olisi tarjottu enemmän eväitä vuorovaikutustaitoihin. Niitä kun jokainen tarvitsee joka päivä. Eikä niistä työelämässäkään haittaa ole, pikemminkin niistä on siellä todella paljon hyötyä.

Tuntuu että moni on elämässään jossain määrin hukassa joillain elämän alueillaan. Yksi näistä on talous. Tuloluokasta riippumatta liian monelle kertyy vain velkaa sen sijaan että edes jotain jäisi säästöön. No onko se ihmekään kun ei näitä asioita koulussa opeteta. Tai ainakaan aikoinaan ei opetettu. Muistan että yhteiskuntatiedon tunnilla taloudesta kyllä puhuttiin yleisellä tasolla, valtioiden budjeteista yms. Niillä tiedoilla on kuitenkin vaikea saada apua oman taloutensa rahankäyttöön.

Olisi tärkeää osata tehdä taloutensa kuukausibudjetti, seurata sitä ja ymmärtää sen tarkoitus. Näin esimerkkinä siitä mitä/miten asiaa voisi opiskella. Danske Bankin tekemä tutkimus vuodelta 2008 kertoo että yli puolet suomalaisista nuorista ei tiedä mikä on korko. Käsittämätöntä!
Siltä pohjalta sitten asuntolainan hakuun!

Opetetaankohan näitä asioita koulussa vieläkään?



02 tammikuuta 2014

Vuoden 2014 veroprosentti

Kävin nyt vihdoin laskemassa uuden veroprosentin verottajan laskurilla. Olen vuorotteluvapaalla vielä heinäkuun alun paikkaille, loppuheinäkuun kesälomalla, elo-syyskuun isyysvapaalla ja sitten loka-marras-joulu luultavastikin ihan oikeasti töissä. Tällä kombolla laskin vuoden tulot itselleni ja veroprosentiksi sain maltillisen 13,5%. Vuorottelukorvauksesta käteen jää siis 1038,40€ x 0,865 = 898,22€/kk. Kesään asti pitäisi tuolla kuukausisummalla siis pärjätä. Onneksi meitä on taloudessa toinenkin aikuinen, muuten menis kyllä naftiksi. Tuosta kun maksaa perusmenoja, yhtiövastiketta, kännykkälaskua, vesilaskua, sähkölaskua yms. niin ei monta satasta jää kyllä yli..

01 tammikuuta 2014

Luotoksi eläminen

Pidän käyttötilillä varani ihan minimissä. Ihan tarkoituksellakin. Ajatus siinä että ei tulisi tuhlattua kun on tunne että rahaa ei oikeasti ole lähes ollenkaan. Varsinaista vararahastoa ei mulla ole, siis semmoista mistä sais nopeasti käteistä tarvittaessa. Tällä hetkellä käyttötilin varojen vähyyteen vaikuttaa myös se että tuloni ovat tällä hetkellä kovin pienet, nimittäin 1040€/kk. Ja tämäkin sen ansiosta että loppuvuoden veroprosenttini on 0. Täytyypä seuraavaksi mennä verottajan sivulle laskemaan alkaneen vuoden uutta veroprosenttia.

Joulukuun loppupuolella tuntui että rahaa on hieman liikaa käyttötilillä, menin sitten tekemään asuntolainaan 150€ ylimääräisen lyhennyksen. Meni sitten joululahjoihin, bensaan ja ties mihin enemmän rahaa kuin olin ajatellut. Jouduin siis loppukuun elämään visan varassa. Huh. Kun sitten sain vihdoin vuorottelukorvauksen tililleni, maksoin visa-laskun pois. Tuntuipa ikävältä kun pienistä tuloista pamahti 300€ pois heti alkuunsa. Sen verran meni "miinukselle" joulukuu. Asiaan vaikutti myös se että ostin lapselle s-osuuksia joulukuussa reilulla 1200€:lla, tästä 300€ meni ihan käyttötililtäni.

No ei tässä paniikkia, onpahan taas sopivan köyhä tunne, tulee varmasti "tipaton tammikuu" rahojen osalta. Toivottavasti. Ja ymmärtää paremmin miltä tuntuu jos velkoja olisi, niitä ei ole kiva maksella. Asuntolainan lisäksi siis. Yritänpä jatkossa tehdä investointeja vasta kun oikeasti on rahaa. Oon aina vaan niin intona kun ois joku hyvä paikka laittaa rahoja. Tykkään tasasummista, nyt sain asuntolainan lyhennyksen jälkeen 125 000€:oon. :)

Nyt käyttötilillä on 380€ laskujen jälkeen tammikuulle. Katotaan miten käy.. Ei tuolla summalla kovin paljon juhlita. Vauvan hymyt on sentään ilmaisia.